Euroopan sote-oireilu yhteiseen tehohoitoon – Suomi mukana

Hoiva- ja terveyspalvelujen perinteisten raja-aitojen rikkominen voi olla avain isojen sote-ongelmien ratkaisemiseen. Sote-järjestelmiä uudistavat palveluratkaisut voivat kattaa esimerkiksi asumis- ja työllisyyspalveluja sekä ennaltaehkäiseviä palveluja. Samalla ne voivat yhdistää uudella tavalla yrityksiä, järjestöjä, palvelunkäyttäjiä sekä julkisia hoiva- ja terveyspalvelujen tuottajia, johtava asiantuntija Sanna Tuurnas Tampereen yliopistosta kirjoittaa. VAPAA LUKUOIKEUS

Sanna Tuurnas Tampereen yliopisto
Sanna Tuurnas: "Etsimme kunnianhimoisia, eri toimijoiden kumppanuuksiin perustuvia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamismalleja, joista voidaan ottaa oppia muissa Euroopan maissa."

Sote-alan ongelmiin etsii parhaillaan uudenlaisia ratkaisuja EU-rahoitteinen Transforming Health and Care Systems (THCS) -kumppanuusohjelma, jossa on mukana yli 60 organisaatiota 26 maasta. Suomesta siihen osallistuvat Tampereen yliopisto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Suomen Akatemia.

Ohjelmassa on kymmenen työpakettia, joissa edistetään innovatiivisten hoiva- ja terveyspalveluratkaisujen toimeenpanoa tukevia malleja sekä hyvien käytäntöjen käyttöönottoa.

Tampereen yliopiston vastuulla on etsiä kunnianhimoisia, eri toimijoiden kumppanuuksiin perustuvia sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamismalleja, joista voidaan ottaa oppia muissa Euroopan maissa. Tavoitteena on löytää niin kutsuttuja transformatiivisia ekosysteemejä, jotka yhdistävät erilaisia organisaatioita ja prosesseja tarjotakseen integroituja hoiva- ja terveyspalveluja asiakasryhmille.

Vaikka eri maiden sote-järjestelmät eroavat toisistaan, THCS-hanke etsii ratkaisuja siihen, miten hyviä kokemuksia ja käytäntöjä voisi hyödyntää eri maissa ja erilaisissa järjestelmissä.

Enemmän kuin osiensa summa

Tranformatiivisille ekosysteemeille on ominaista kyky ylittää perinteiset terveys- ja hoitoalan rajat niin, että mukana on myös esimerkiksi asumis- ja työllisyyspalveluja sekä hyvinvointia tukevia ja ennaltaehkäiseviä palveluja.

Transformatiiviset ekosysteemit rikkovat myös sektorirajoja yhdistämällä yrityksiä, järjestöjä, palvelunkäyttäjiä sekä julkisia hoiva- ja terveyspalvelujen tuottajia.

”Transformatiiviset ekosysteemit toimivat esimerkkinä siitä, kuinka erilaiset toimijat voivat yhdistää voimansa luodakseen vaikuttavampia ratkaisuja.”

Lähestymistapa korostaa yhteistyön ja kumppanuuden merkitystä hoiva- ja terveyspalvelujen uudistuksissa. Organisaatioiden rajoja ylittäen on mahdollista luoda toimintamalleja ja palveluja, jotka ovat yhdessä enemmän kuin osiensa summa.

Transformatiiviset ekosysteemit voivat toimia esimerkkinä siitä, kuinka erilaiset toimijat voivat yhdistää voimansa luodakseen vaikuttavampia ja kokonaisvaltaisempia ratkaisuja.

Tavoitteena on myös vahvistaa yhteiskunnan kykyä vastata monimutkaisiin haasteisiin monialaisella yhteistyöllä. Avainasemassa on yhteinen oppiminen ja kokemusten jakaminen eri maiden välillä.

Toimivista malleista voi siirtää oppeja sote-järjestelmästä toiseen

Koska hoiva- ja terveyspalveluja tuotetaan eri maissa eri tavoin, myös ekosysteemit muodostuvat erilaisista lähtökohdista. Havaintoesimerkkejä ovat vakuutuspohjaiset terveydenhuoltojärjestelmät verrattuna suomalaiseen veropohjaiseen malliin.

Myös hoiva- ja terveyspalvelujen digitalisaation aste ja yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö vaihtelevat maittain. Lisäksi esimerkiksi järjestöjen rooli kehitystyössä eroaa huomattavasti eri maiden välillä.

Tampereen yliopiston johtamassa osuudessa on kuitenkin jo reilun vuoden aikana löydetty monia esimerkkejä eri maista, joissa sote-palvelujen tuottamista on uudistettu kunnianhimoisesti monen eri toimijan yhteistyönä. Työ on kuitenkin vasta alussa.

Järjestelmien erilaisuus on olennaista tunnistaa, mutta siihen ei pidä jäädä kiinni. Hankkeen perusideana on keskittyä siihen, mikä tekee toimintamallista transformatiivisen omassa toimintaympäristössään ja etsiä tranformatiivisuuden ydintä näiden  oppien perusteella.

Työtä tehdään joukkoistamalla erilaisia ekosysteemien ymmärtämiseen liittyviä kysymyksiä tutkijoiden, tutkimuskumppanien sekä erilaisten sidosryhmien yhdessä ratkaistavaksi ja opittavaksi.

Matkalla Euroopan hoiva- ja terveyspalvelujen uudistamiseen

Seitsemänvuotinen THCS-hanke on osa EU Horizon Europe -puiteohjelmaa, joka ohjaa vuosien 2023–2029 aikana hoiva- ja terveysalan tutkimukseen ja innovaatioihin yli 300 miljoonaa euroa.

THCS-ohjelman ”isona”tavoitteena on kehittää laadukkaampia, ihmislähtöisempiä ja vaikuttavampia hoiva- ja terveyspalveluja vastaamaan Euroopan yhteisiin haasteisiin, kuten väestön ikääntymiseen ja resurssien riittämättömyyteen. Ohjelma:

  • tukee kansallisia ja alueellisia tutkimus- ja innovaatio-ohjelmia,
  • vahvistaa osaamista ja
  • edistää hyvien käytäntöjen leviämistä sekä verkostoitumista.

Ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen strategisen mahdollisuuden saattaa yhteen erilaisia sidosryhmiä terveydenhuolto- ja hoivajärjestelmien muutoksen tueksi.

Konsortioon kuuluu ministeriöiden edustajia, tutkimus- ja innovaatiorahoitusorganisaatioita sekä tutkimusorganisaatioita. Mukaan on kutsuttu myös muun muassa potilasjärjestöjä, hoiva- ja terveyspalvelujen tuottajia sekä alueellisia ja paikallisia toimijoita.

Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti