Kun liikenne Länsimetron kakkosvaiheessa käynnistyy vuonna 2023, valot heijastuvat Espoonlahden aseman katossa kuin väreilevän veden pinnasta. Ajoittain matkustajat kuulevat myös äänitaidetta: hyräilystä lauluksi kasvavaa ihmisääntä tai aaltojen ääntä muistuttavaa kuoroa.
”Mietin, mikä voisi tuoda tilaan lisämerkityksen: minua kiehtoo ihmisääni, sen lämpö ja läsnäolo”, kertoo Espoonlahden valo- ja ääniteoksen Varjot veden pinnalla suunnitellut taiteilija Hans Rosenström.
Rosenström on yksi viidestä taiteilijasta, joiden töitä parhaillaan toteutetaan rakenteilla oleville metroasemille. Vuonna 2018 käynnistetty projekti on merkittävä julkisen taiteen hanke sekä Espoon että koko valtakunnan mittakaavassa.
Länsimetron kakkosvaiheen aikataulu pitää
”Tämähän on ihan jättimäinen verrattuna niihin julkisen taiteen hankkeisiin, joita yleensä teemme. Metroon pääsee niin moni ihminen, se on aidosti kaikille mahdollinen tapa kohdata taidetta. On tärkeää tuoda ihmisten arkeen tätä kädenjälkeä”, sanoo Espoon kulttuurijohtaja Susanna Tommila.
Espoossa on hyväksytty vuosi sitten julkisen taiteen periaatteet, joissa käsitellään esimerkiksi julkisen taiteen roolia, laatuvaatimuksia ja rahoitusmalleja. Länsimetron taiteen kustannusarvio on 1,2 miljoonaa euroa.
”Länsimetron yhteydessä puhutaan promillesta hankkeen kustannuksista, ja silläkin on saatu mahtavia teoksia. Yritämme kaikin tavoin tehdä ihmisten liikkumisesta, elämästä ja arkiympäristöstä viihtyisää taiteen avulla”, Tommila kertoo.
Länsimetron taidehankinnat ovat omassa mittaluokassaan myös saavuttamansa yleisön perusteella. Yhteen metrojunaan mahtuu kolmen ison raitiovaunun, kymmenen kaupunkibussin tai 300 henkilöauton verran matkustajia. Länsimetron asemilla liikkuu siis päivittäin kymmeniä tuhansia ihmisiä.
Taideprojektia pohjustettiin jo Länsimetron ykkösvaiheessa Tapiolassa, Keilaniemessä ja Niittykummussa. Näistä vahvimmin on noussut esiin Tapiolan metroasemalle hankittu Kim Simonssonin Emma-veistos, josta on tullut toivotunlainen Tapiolan symboli.
Suunnistusapua ja yhteistä identiteettiä
Metroasemien taiteella on monenlaisia vaikutuksia, sekä korkealentoisia että käytännöllisiä. Käytännöllisimmillään taideteokset auttavat asemien käyttäjiä suunnistamaan maan alla. Tutkimuksista tiedetään, että taide-elämykset jopa edistävät ihmisten fyysistä terveyttä.
Taide on Länsimetron arkkitehtipääsuunnittelija Hannu Mikolan mukaan oleellinen osa asemakokonaisuutta eli sitä mitä matkustajille tarjotaan kyydin lisäksi.
”Meillä on erityinen vastuu siitä, että ympäristön pitää olla korkealuokkainen ja viihtyisä. Se voi ehkä ajan oloon tarjota myös uusia näkökulmia rakenteita ja teoksia katsellessa”, sanoo Mikola.
Metroasemien taide lisää myös käyttäjien turvallisuuden tunnetta ja vahvistaa paikallista identiteettiä.
”Taide peilaa asuinympäristöä ja siellä asuvia ihmisiä, mutta myös synnyttää yhteistä identiteettiä”, sanoo kulttuurijohtaja Tommila.
Taiteen on siis istuttava alueen ja sen metroaseman arkkitehtuuriin, korostaa Länsimetron viestintäjohtaja Satu Linkola.
”Kerromme näillä asemilla alueen tarinaa ja taiteen pitää sopia tähän tarinaan. Haluamme luoda viihtyisyyttä ja vau-efektiä sekä herättää tunteita – mielihyvää, ylpeyttä ja iloa”, listaa taidevalinnat tehneeseen työryhmään kuuluva Linkola.
Taidetyöryhmässä ovat olleet mukana Länsimetron Oy:n edustajien lisäksi kakkosvaiheen asemien pää- ja arkkitehtisuunnittelijat, Pilvi Kalhama Espoon modernin taiteen museo EMMAsta, kulttuurijohtaja Susanna Tommila ja taidekoordinaattorina hankkeessa toimiva kuvataiteilija Jaakko Niemelä.
Niemelän mukaan taiteilijoita alettiin valita siinä vaiheessa, kun asemien pintaratkaisut alkoivat olla selvillä.
”Arkkitehdeiltä tuli ehdotuksia taiteilijoista, työryhmä toi esiin omia ehdotuksiaan. Tavoitteena oli, että joka asemalle tulisi vähän erilaista toteutustekniikkaa. Mukaan haluttiin myös espoolaisia taiteilijoita”, kertoo Niemelä.
Ideaalitilanteessa taiteilija ja aseman rakentaminen pystyvät pelaamaan yhteen, kuvaa Hannu Mikola.
”Se puoli onkin onnistunut hienosti: kun työt on esitelty omasta kohteestaan kiinnostuneille ja vähän mustasukkaisille rakentajille, he ovat ottaneet ne hienosti vastaan ja lähteneet viemään eteenpäin”, Mikola sanoo.
Maalauksia, veistoksia, tilataidetta
Länsimetron asemat on teemoitettu lähtien alueen maanpäällisestä historiasta, nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Näin esimerkiksi Finnoon asemalle on poimittu luontoaiheita ja sinne on tulossa Leena Nion teos Haavekuvia, jonka aihepiiri liittyy läheiseen lintukosteikkoon.
Taidekoordinaattori Niemelän mukaan asemalle haluttiin teos 90 metriä pitkälle seinäpinnalle.
”Leena tunnetaan kerroksellisesta, abstraktia ja esittävää yhdistävästä tyylistä. Arkkitehti ehdotti teokseen leikkaustekniikkaa, jolla työ toteutettiin”, kertoo Niemelä.
Kaitaan aseman on suunnitellut sama arkkitehtitoimisto PES-arkkitehdit kuin Finnoon, ja seinäpinnat ovat samantyyppiset. Aseman taideteos on Antti Tantun Juurtuminen.
”Juurtuminen tapahtuu hitaasti, kun ihmiset muuttavat alueelle. Juuret maan alla ovat myös yksi työn ajatus. Antti on graafikko ja piirtäjä, hän alkoi tehdä graafista kuvaa, joka valaistaan sisältä päin”, Niemelä kuvaa.
Metroasema on valtava rakennus, josta vain kolmannes näkyy matkustajille. Jos vaikkapa Soukan metroasema sijoitettaisiin Helsingin Senaatintorille, se ulottuisi Tuomiokirkosta kaupungintalon yli Esplanadille. Soukan asemalla matkustajat kohtaa Taneli Rautiaisen tilataideteos Sfäärit.
”Teos on levittäytynyt laajasti, neljään eri tasoon asemalla. Siinä mennään led-valoilla tehdyn tähdenlennon läpi, siihen kuuluu valolla tehty pilviverho ja alimpana kallioleikkaus.”
Soukan, Espoonlahden ja Kivenlahden asemien arkkitehtisuunnittelusta vastaa arkkitehtitoimisto ALA, jonka töitä ovat Keilaniemen ja Aalto-yliopiston metroasemien lisäksi myös keskustakirjasto Oodi Helsingissä.
Kivenlahden pääteaseman tyyli on viileän rauhallinen, ja viileyden vastapainoksi matkustajia odottaa siellä Kalle Mustosen puinen veistos Kulkijat. Veistoksessa esiintyy kaksi humoristista abstraktia hahmoa, joille on tarkoitus järjestää nimikilpailu.
Kivi herää eloon valon avulla
Espoonlahden asema sijoittuu suoraan kauppakeskuksen alapuolelle. Sen arkkitehtuurissa on heijasteltu ympäröiviä urheilutiloja ja -alueita.
”Arkkitehtitoimisto ALA haki teemoitusta nimenomaan uimahallista. Sain briiffauksen arkkitehtien ajatuksista, ja niistä syntyi kaksi kantavaa ideaa tunnelmasta. Jo toimeksiannossa lähtökohtana oli, että työtä lähestyttäisiin ääniajatuksella”, kuvaa taiteilija Rosenström.
Äänen käytöllä julkisessa tilassa on hänen mukaansa omat haasteensa: toistuva ääni voi olla enemmän häiritsevä kuin rauhoittava.
Niinpä Martin Ehrencronan ja Amanda Bergmanin laulu tulee pyörimään asemalla, mutta ei jatkuvasti vaan arvaamatta silloin tällöin. Myös kuoron ihmisäänillä tuottama aaltoääni tulee vuorotellen ilmestymään ja katoamaan.
”Äänen kanssa olen tehnyt paljon töitä, mutta en mitään tällaista. Olen aina käyttänyt säveltäjiä apuna, ja Espoonlahden työ on inspiroinut minua myös uusiin teoksiin.”
Asemalla oli Rosenströmin mukaan hieman kolkko tunnelma, jota hän halusi lämmittää. Heijastavan lipan yläpuolella on louhittu katto, jonne on mielekästä heijastaa valoa.
”Valon avulla leikimme stabiilin kiven kanssa, se alkaa elää ja muodostuu veden pinnaksi. Katto valaistaan maagisesti, valo ja ääni vaihtavat paikkaa, ilmestyvät ja katoavat. Näin ne, jotka käyttävät asemaa päivittäin eivät koe sitä samankaltaisena. Joka aamu kello kahdeksan asema on joko vähän erilainen tai neutraali.”
Taideteosten toteutuksessa on omat haasteensa, kun työt pitää yhdistää valtavan monitahoiseen infrastruktuuriprojektiin. Länsimetro ei ole pelkästään massiivinen rakennus- vaan myös talotekniikka- ja automaatiohanke.
Rosenströmin mukaan hänen työnsä on sujunut ihan hyvin ottaen huomioon, kuinka suuri hanke on kyseessä. Työ on tarkoitus masteroida metroaseman tilaan kesäkuussa, kun aseman muut työt ovat valmistuneet. Äänitykset ja valokuviomateriaali ovat jo valmiina.
Kuulostaa mielettömän hienolta, kommentoi kulttuurijohtaja Tommila kuullessaan Rosenströmin kuvauksen.
”Mutta siitä ei ollut epäilystäkään, kun tiesi kyseessä olevat taiteilijat.”
Heidi Hammarsten
