”Tulevaisuuden toivo himmenee ihmisen aiheuttamien ongelmien vuoksi. Niitä ei koivikko korjaa eivätkä mäyrät hoida, vaan se on meidän ihmisten tehtävä. Meidän pitää herätä vastuuseemme ja toimia nyt, jotta tulevat sukupolvet voivat olla meistä ylpeitä”, kestävyystutkija Arto O. Salonen sanoo.
Itä-Suomen yliopiston sosiaalipedagogiikan professori kutsuu ihmisiä systeemiseen ajatteluun, näkemään asioiden ja ilmiöiden väliset yhteydet ja vuorovaikutuksen kaikessa. Se on oppimisprosessi.
”Olemme oppineet, että sähkö tulee pistorasiasta, vesi kraanasta ja farkut kaupasta. Maailma on kuitenkin moniulotteisempi: pistorasian takana on ihmisiä ja teknologioita yhdistävä systeemi, ja farkkujen valmistusketju on monimutkainen. Tarvitsemme paikallista ja globaalia yhdistävää tilallista ymmärrystä ja sen muistamista, että ennen meitä eläneet rakensivat meille sen mahdollisuuksien maailman, jota me nyt hyödynnämme ja rakennamme meidän jälkeemme tuleville.”
Arkisivistys on yhteinen prosessi
Maailman tulkitsemiseen tarvitsemme elinikäistä ilmiöoppimista, varhaiskasvatuksesta vapaaseen sivistystyöhön. Kun opimme, miten jokainen on osa vuorovaikutteista ekosysteemiä, huolenpitomme piiri laajenee.
Termit tutuiksi
Elinikäinen oppiminen on läpi elämän jatkuva prosessi, joka edistää yksilön kehitystä ja osallisuutta sekä yhteiskunnan oikeudenmukaisuutta. Suomi on vahvistanut Unescon CONFINTEA VII -konferenssin linjauksen, jossa elinikäisen oppimisen kulttuuri ja sen vahvistaminen ovat Unescon jäsenmaiden globaaleja tavoitteita. Elinikäinen oppiminen on ihmisoikeus, joka sisältää oikeuden kehittyä läpi elämän, taustasta riippumatta.
Jatkuvalla oppimisella tuetaan ihmisten kykyä ja mahdollisuutta oppia uutta, sopeutua muutoksiin ja pysyä aktiivisina yhteiskunnassa. Erityisesti sitä tarvitaan teknologian ja globalisaation kiihdyttämässä työelämän murroksessa. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee jatkuvaa oppimista koulutusuudistuksilla, rahoituksella ja työelämäyhteistyöllä. Kestävä ja yhteiskunnallisesti vaikuttava jatkuva oppiminen on prosessi, jossa oppimisen kohde muuttuu yksilöllisestä kollektiiviseksi.
Ekososiaalinen sivistys on sivistyskäsitys, jossa hyvää elämää tavoitellaan maapallon rajoissa muun muassa elinikäisen oppimisen keinoin. Siihen kuuluu ymmärrys ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen todellisuuden keskinäisestä riippuvuudesta.
”Samalla irtaudumme valistuksesta juontuvasta ajattelusta, jossa luonto nähtiin ehtymättömänä luonnonvarasäilönä. Planeettamme rajat ovat kuitenkin periksiantamattomat: jos kaikki kuluttaisivat luonnonvaroja kuten me suomalaiset, ne olisivat tänäkin vuonna loppuneet jo huhtikuussa.”
Olemme osa ekosysteemiä, joten meidän on opittava elämään sovussa toistemme ja muiden lajien kanssa. Se on arkisivistystä. Elinikäinen oppiminen onkin meneillään olevan, opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) nimeämän Sivistyksen teemavuoden painopisteitä.
Salonen on tuonut yhteiskunnalliseen keskusteluun ekososiaalisen sivistyksen käsitteen: ihmistä ei ole olemassa ilman elinvoimaista luontoa eikä kukoistavaa yhteiskuntaa ilman sosiaalista oikeudenmukaisuutta.
”Jos elinikäinen oppiminen on sitä, että ihminen kasvaa kohta täyttä ihmisyyttä, puhumme sivistysprosessista. Siihen kytkeytyvät olennaisesti eettisyys ja eri arvolähtökohtien varaan rakentuvien tulevaisuuksien vertaileminen”, hän sanoo.
”Tulevaisuus tehdään tänään, jokaisella on valtaa siihen.”
Tämä päivä ei kaikilta osin määritä sitä, miten asiat ovat huomenna. Sitoutuminen kestävään tulevaisuuteen vahvistaa osallisuuttamme ja tulevaisuususkoamme.
”Aikamme isoja, globaaleja ongelmia ratkaistaan päättäväisellä sitoutumisella hyvään tulevaisuuteen. Kukin tekee sen, mihin luontevasti pystyy. Ja kun teemme eri juttuja, jotka kaikki vievät kohti hyvää tulevaisuutta, niin siitä se elämisen arvoinen huominen rakentuu”, Salonen sanoo.
Tulevaisuustyö edellyttää radikaalia luovuutta. Se vie meidät yli tavanomaisuuksien ja oman maailmankuvan tarkistamiseen. Näin voimme tunnistaa ristiriitoja omassa ajattelussamme ja korjata niitä.
”Oikeudenmukaisen yhteiskunnan voima tulee sivistyneistä kansalaisista.”
Sivistysprosessi on kaikille avoin, yhteinen asia. Se vaatii tuekseen koulutus- ja yhteiskuntapolitiikan, joka tunnistaa sivistyksen ja elinikäisen oppimisen arvon. Demokratiaa ylläpitäviä voimavarojamme ovat kansalaisten välinen luottamus sekä usko toistemme hyvyyteen ja yhteiskunnan instituutioiden toimintakykyyn. Tämä on näkynyt suoraan kansainvälisissä onnellisuusmittauksissa, joiden kärjessä Suomi on ollut seitsemän peräkkäistä vuotta.
Tarvitsemme hallituskaudet ylittävää yhteistyötä
Kestävyystutkimuksessa näyttää lupaavalta: Salosella on meneillään useita tutkimushankkeita, jotka tuottavat luotettavaa tietoa päättäjille. Hallituskauden mittainen, neljän vuoden perspektiivi on kuitenkin lyhyt sivistysvaltion kontekstissa.
Valtionhallinnon virkahenkilöt ovat ratkaisevassa roolissa: he pitävät huolta sektoreiden välisestä yhteistyöstä, jotta eri näkökulmat rakentavat ekologisesti kestävää ja sosiaalisesti oikeudenmukaista yhteiskuntaa.
”Kun politiikka muuttuu populistiseksi, valtionhallinnon virkatyötä tekevä saattaa kokea joutuvansa sivuuttamaan ajantasaisen tutkimustiedon. Siitä voi syntyä melkoista eettistä painetta”, professori näkee.
Luonnon tarjoamat ilmaispalvelut ovat korvaamattomia
Teknologian odotetaan ratkovan kestävän tulevaisuuden haasteet. Esimerkiksi pölyttäjien kadotessa maailmasta pienet dronet hoitavat niiden tehtävän.
”Halutessaan ihminen pystyy rakentamaan kestäviä yhteiskuntia, hillitsemään ilmastonmuutosta sekä pitämään huolta luonnon monimuotoisuuden säilymisestä ja hallitsemaan luonnonvaroja, jotta ne eivät hupene radikaalisti. On kuitenkin arveluttavaa ajatella niin, että antaa ilman likaantua niin ilmanpuhdistusteollisuus kukoistaa ja tarjoaa meille työtä. Luonnon tarjoamat ilmaispalvelut ovat korvaamattomia.”
Kestävien valintojen tulisi olla saavutettavia kaikille.
”Voisimme pelata arvonlisäverolla siten, että vaikkapa paprikat, munakoisot ja tomaatit olisivat halvempia kuin ne elintarvikkeet, jotka ovat kansanterveydelle ja planeetalle haitallisia. Meillä on paljon mahdollisuuksia tehdä sellainen yhteiskunta, jossa kestävä elämä on helppoa, sujuvaa ja kohtuuhintaista.”
Myötätunto ruokkii kuvittelukykyämme
Elämme ihmisen aikaa, vaikka kestävä tulevaisuus vaatii monilajista yhteiseloa.
”Kun opimme suhtautumaan myötätuntoisemmin toisiinsa kietoutuneeseen elämän kokonaisuuteen, löydämme harmonisemman tavan asettua siihen. Tässä auttaa kuvittelukyky: miltä maailmamme näyttää vaikkapa siitä rantakalliosta, joka on kokenut tuhansien vuosien aikana monenlaiset myrskyt ja ihmiset?” Salonen pohtii.
Hän lisää, että kulttuurista pääomaa kehkeyttävän taiteen tukemana voimme kasvaa ihmisen täyteen mittaan.
”Kun ollaan peruuttamattoman muutoksen äärellä, eettisyyden pitäisi herätä meissä.”
”Planetaarinen osallisuus on aito mahdollisuus löytää kunkin omaan elämään merkityssisältöjä saada otetta ympäröivästä elämästä, joka on ihme, ja juuri se on hienoa.”
Oppiminen versoo elinikäisestä uteliaisuudesta
Monella alalla vaikuttava tietokirjailija ja yrittäjä Saku Tuominen näkee uteliaisuuden ja luovuuden oppimisen ytimessä. Elinikäisen oppimisen sijaan hän puhuu mieluummin elinikäisestä uteliaisuudesta.
”Oppiminen seuraa kyllä, jos on utelias. Jokaisella on mahdollisuus oppimiseen kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Kaikesta voi oppia, myös epäoikeudenmukaisuudesta ja vääryydestä”, hän sanoo.
Näkemykselle voi hakea perusteita Tuomisen omalta elämänpolulta, jota on viitoittanut idearikkaus. Uteliaisuuden ohjaamana hän on konseptoinut ja tuottanut televisio-ohjelmia, kirjoittanut kirjoja luovuudesta, työelämästä ja innovaatioista, ollut perustamassa HundrED-säätiötä edistämään maailmanlaajuisia koulutusinnovaatioita, opetellut italialaisen keittiön hienouksia ja kirjoittanut niistä kirjoja, kasvattanut oliiveja ja omaksunut mietiskelyn osaksi elämäänsä.
Tuominen tunnustaa vierastavansa elinikäistä oppimista terminä, vaikka sanoo rakastavansa sen taustalla olevaa ajatusta. Innostuksen sijaan ’elinikäinen oppiminen’ tuo hänen mieleensä pakon.
”Näen elinikäisen oppimisen irrallaan koulutuksesta, sitä laajempana ilmiönä.”
Sen kyllä tietää, kun oppimista tapahtuu.
”Oppimisen jopa tuntee kehossaan. Tälle on olemassa hieno termikin: ällistymisen neurotiede. Aivojemme taajuus muuttuu, hormoneja erittyy, ihokarvat nousevat pystyyn, sydämenlyönnit tihentyvät tai rauhoittuvat. Ahaa-elämys, wow, heureka, flow – kaikki sukua toisilleen”, Tuominen kuvaa.
Olennaisen tunnistaminen
Jos yhteiskunnassa tavoitellaan elinikäistä uteliaisuutta, koulun ja koulupolitiikan tulee keskittyä siihen, että ihminen oppii rakastamaan muutosta ja epävarmaa, olemaan utelias.
Entä miten Tuominen valjastaisi oppinsa kestävän tulevaisuuden rakentamiseen?
”Kun puhutaan kestävästä tulevaisuudesta, puhutaan ympäristön, työelämän ja ihmisen kestävyydestä. Huomisen maailma on epävarma, ja isoja paradigman muutoksia on vastassa jokaisen nurkan takana. Siksi olennaista ovat luonnon kestävyyden lisäksi muutoksen hyväksyminen, resilienssi, uteliaisuus ja erilaiset mielen taidot”, hän vastaa.
On liki mantraksi asti toisteltu väite, että poisoppiminen se vasta vaikeaa onkin. Tuominen kyseenalaistaa väitteen.
”Pois oppiminen on aivoillemme liki mahdotonta. Sen sijaan voimme lisätä uusia kerroksia, jotka tulevat ikään kuin vanhan päälle. Uusia asioita kannattaa oppia koko elämän ajan: se on haasteen sijaan rikkaus.”
Digitalisaatio on peilimme
Digitalisaation aikana viheliäiset globaalit ongelmat hakevat ratkaisuaan teknologiasta.
”Digitalisaatio on ihmisen peili, joka vahvistaa parhaita ja huonoimpia puoliamme. Meidän tulee tunnistaa olennainen, esimerkiksi ihmisen mielenterveyttä ja hyvinvointia koskevat haasteet ja panostaa niiden ratkaisuihin”, Tuominen sanoo.
Elämme ihmiskeskeisessä maailmassa ja rakennamme tulevaisuutta ihmisen ehdoilla. Saku Tuominen toteaa, että ihmiskeskeisyys on yksi suurimpia haasteitamme, todellinen oppimisen paikka. Digitalisaatio tarvitsee kumppanikseen myötätuntoa. Siksi niitä oivallutetaan myös Sivistyksen teemavuodessa.
”Vähemmän mielipiteitä, enemmän uteliaisuutta.”
Meidän tulee oppia yhteiseloa luonnon kanssa, muun elävän kunnioittamista.
”Vaikka aivomme ja mielemme toimivat eri tavalla kuin monilla muilla kanssaeläimillä, se ei tarkoita, että olemme muita ylempänä tai edes heitä kehittyneempiä. Olemme vain erilaisia. Meidän tulee ajatella itseämme jonkin suuren pienenä osana.”
Dialogi on myötätunnon perusta
Taas olemme elinikäisen uteliaisuuden ytimessä: myötätunto kanssamme planeetan jakavia lajeja kohtaan versoo avoimuudesta.
”Emme aseta itseämme kenenkään sen paremmin ihmisten, muiden eläinten tai kasvien yläpuolelle. Olemme uteliaita ja kiitollisia. Jotta tämä onnistuu, meidän tulee kehittää läsnäolon taitoamme ja pohtia arvomaailmaamme. Laaja-alainen lukeminen ja avoin keskustelu on yksi tapa, meditaatio on toinen”, Tuominen sanoo.
Eilistä emme voi muuttaa, tulevaisuuteen meillä on valtaa. Arvot ohjaavat sitä, miten tuota valtaa käytämme.
”Voimme tehdä joka päivä kymmeniä päätöksiä, jotka lisäävät hyvää maailmassa, ja se vaikuttaa kokonaisuuteen monella tavalla, myös esimerkin kautta. Vaikutus ei välttämättä ole isossa kuvassa merkittävä, mutta kaikki muutokset lähtevät aina yhdestä ihmisestä.”
Isabell Kempf:
- Elinikäinen oppiminen vahvistaa nopeasti ja ennakoimattomasti muuttuvassa globaalissa ympäristössä tarvittavia taitoja, kuten kriittistä ajattelua, ongelmanratkaisua ja sopeutumiskykyä.
- Koulutuspolitiikka, joka tukee inklusiivisuutta ja jatkuvaa oppimista, vahvistaa resilienssiä ja kriittistä ajattelua sekä kestävyyttä ympäristön, talouden ja yhteiskunnan tasapainottamiseksi.
- Digitalisaatio voi edistää kestävyyttä, jos se nojaa eettisiin ja yhdenvertaisiin käytäntöihin sekä saavutettavuuteen.
- Elinikäisen oppimisen korostaminen aikuiskoulutuksessa kannustaa yksilöitä päivittämään taitojaan ja tietojaan jatkuvasti.
Teksti: Kansanvalistusseura / Elina Heiskanen ja Terhi Kouvo
