Urheilujohtajat perustelevat huippu-urheilun tärkeyttä sanomalla, että se tarjoaa nuorille esikuvia. Olisi hienoa, jos näin olisi, mutta väite on objektiivisen tutkimustiedon valossa vähintäänkin kyseenalainen (Liikunta & Tiede -lehti 5/2022: Urheilun esikuvavaikutus – totta vai tarua?)
Viime vuonna julkaistussa meta-analyysissa tutkijat kävivät läpi 12 563 tutkimusta, ja tulos oli selvä: urheilumenestys, eliittiurheilijoiden esikuvavaikutus tai urheilukilpailujen tai -tapahtumien järjestäminen eivät lisää väestön fyysistä aktiivisuutta tai liikuntaan tai urheiluun osallistumista.
Tutkijoiden mukaan päättäjien ja poliitikkojen tulisi olla tietoisia näistä tuloksista ja nojata päätöksentekonsa väestön liikkumisen edistämisessä esimerkiksi Maailman terveysjärjestön WHO:n strategiaan.
Olympiakomitea kertoi valikoitua totuutta
Viime hallitusneuvottelujen aikana uutisoitiin noin 540 asiantuntijan, etupäässä eri ministeriöiden edustajien, käyneen puolueiden kuultavana. Myös Olympiakomitea vei terveisiään neuvotteluihin. Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto väitti valtion liikuntabudjetin olevan seurojen selkäranka. Tutkija Kati Lehtonen joutui oikaisemaan Helsingin Sanomissa toimitusjohtajan esittämiä asiavirheitä.
Lobbauksen seurauksena hallitusohjelmaan on päätynyt muun muassa seuraavaa: ”Huippu-urheilijat tarjoavat sekä innostavia esikuvia että suuria elämyksiä, jotka vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta. Tämä on tärkeää erityisesti lasten kannustamisessa urheilun pariin. Parannetaan urheilijoiden edellytyksiä edetä ammattimaisesti maailman huipulle.”
Noin 20 vuoden aikana liikunnan ja urheilun rahoitusta on kyllä huomattavasti lisätty, mutta sekä suomalaisnuorten että -aikuisten liikkuminen ja kunto ovat vain huonontuneet ja lihavuus yleistynyt. Erityisen huolestuttavia ovat tuoreet tiedot lapsiin liittyen: arvostetussa lääketieteen julkaisusarjassa Lancetissa julkaistun tutkimuksen mukaan kakkostyypin diabetes on noussut Suomessa maailmanennätysvauhtia lasten ja alle 25-vuotiaiden nuorten keskuudessa, peräti 285 prosenttia vuodesta 1990.
Liikunta-asioiden yhteydessä ei näytä siltä, että eri tahoja olisi kuultu riittävän laaja-alaisesti. Toivottavasti päättäjät osaavat erottaa sen, että erityisesti monella lobbarilla – kuten Olympiakomitealla – on usein oma lehmä ojassa ja kapea agenda ajettavana.
Liikuntakin on lääke
Valtion rahoitus pitää siirtää huippu-urheilusta potilaiden liikuttamiseen. Monet kansansairaudet alkavat jo varhaisessa iässä. Liikunnan kiistattomimmat hyödyt liittyvät monien sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon. Liikunnan rooli suomalaisessa terveydenhuollossa on kuitenkin lapsenkengissä ja kaukana lähes kaikkien muiden Euroopan maiden tilanteesta.
Valtion liikuntarahoitusta on siirrettävä voimakkaasti huippu-urheilusta potilaisiin ja ennaltaehkäisevään terveydenhuoltoon. Asialla on suuri merkitys, sillä sairaudenhuollon kustannukset haukkaavat leijonanosan valtion budjetista.
Liikunta ei ole etenkään yksilötasolla mikään hopealuoti, mutta sillä on tutkitusti osoitettu olevan hyviä vaikutuksia lähes kaikissa sairauksissa, nimenomaan osana varsinaista lääketieteellistä hoitoa. Se voi tuoda myös huomattavia säästöjä, jos potilaiden sairaudenhoitotarve sen avulla vähenee.
Hyvinvointialueilla on 1,4 miljardin euron vuosittainen rahoitusvaje, mutta huippu-urheilun tukea on kasvatettu runsaasti. Kyse on signaalista, mihin varoja ohjataan. Valtion budjetti on aina nollasummapeliä: euro toisaalle on aina pois muualta. Poliitikkojen arvovalinnat sanelevat tärkeysjärjestyksen.
Valtioiden, Suomi mukaan lukien, tulisi entistä tarkemmin miettiä. kuinka suurin panostuksin ja millaisena renkinä se haluaa toimia kansainvälisten urheilujärjestöjen rahantekokoneistossa. Esimerkiksi kansainvälisen Olympiakomitean olympiadin eli nelivuotiskauden tuotto on nykyisin noin 8 miljardia euroa, ja yksin kansainvälinen jalkapalloliitto teki Qatarin MM-kisoista voittoa yli 7 miljardia euroa. Molempien liittojen korruptiosta ja muista hämäristä toimista on uutisoitu runsaasti vuosien aikana.
Paljonko huippu-urheilu oikeasti kiinnostaa?
Olen aiemmin kirjoittanut, että Suomi on yksi tehottomimmista huippu-urheilumaista ja siitä, miten urheilujohtajat tuovat usein esiin, että suomalaisista 60–70 prosenttia pitää huippu-urheilumenestystä tärkeänä. Hiljattain julkaistu Pelot ja haaveet 2024 -tutkimus kertoo kuitenkin toista. Sen mukaan suomalaisille kaikista tärkeintä on puolison, lasten ja läheisten terveys, omaakin terveyttä tärkeämpänä. Huippu-urheilu ei mahdu tärkeydessä edes kymmenen kärkeen.
Urheilussa menestyminen tai menestymättömyys on siis huoli lähinnä Suomen urheilueliitille itselleen. Arvokisavoitot ja mitalit tuovat saajilleen yleensä runsaasti taloudellista hyvää, mutta mitä tavallinen suomalainen hyötyy mitaleista?
Suomessa on urheilumenestystä tai menestymättömyyttä paljon suurempiakin, oikeita ongelmia, kuten mielenterveysongelmat, työttömyys, poikien syrjäytyminen ja koulutustason ja oppimistulosten lasku. Nämä ovat kaikki elintärkeitä asioita Suomen kansantaloudelle ja selviämiselle.
Resurssien jako ei tue terveyttä
Kaikki liikunta-asiat keskitettiin muutamia vuosia sitten Olympiakomitean hoidettavaksi. Tämä kuvaa hyvin sitä, että päättäjillä ei ole joko aikaa tai motivaatiota perehtyä päätöksiin riittävästi, tai liikuntakenttää ei kuulla riittävän laaja-alaisesti.
Keskittäminen toiminee hyvin esimerkiksi kovimpien urheilijoiden valmennuskeskustoiminnassa, jotka on keskitetty suurimpiin kaupunkeihin. Keskittäminen ei kuitenkaan mahdollista tasapainoista resurssien jakoa harrasteliikunnan ja huippu-urheilun välillä.
Ällistyttävin linjaus on valtion liikuntalaissa (390/2015), joka ohjaa juuri lausuntokierroksella ollutta liikuntatutkimuksen suunta-asiakirjaa. Siinä säädetään liikunnan ja huippu-urheilun edistämisestä.
Asiakirjan mukaan valtion liikuntapolitiikan yhtenä tavoitteena on, että suomalainen huippu-urheilu on kansainvälisesti menestyvää ja kansallisesti arvostettua. Miksi? Mistä tämä tarve kumpuaa ja mitä sillä tavoitellaan?
Opetus- ja kulttuuriministeriön liikuntatutkimusrahoituksissa on oma lokeronsa huippu-urheilututkimukselle, luultavasti siltä varalta, että se ei muuten pärjäisi haussa. Sen poisto teema-alueista keräsi eniten kannatusta liikuntatutkijoilta edellisellä lausuntokierroksella.
Äänestämällä voi vaikuttaa
Jokaisen yhteiskunnallisen sektorin pitäisi pystyä perustelemaan olemassaolonsa ja tarpeellisuutensa, niin myös valtion tukeman liikunnan ja urheilun. Tämä on arkipäivää muun muassa koulutus- ja tutkimussektorilla pätkätöissä pyristeleville.
Onneksi jokainen voi äänestämällä vaikuttaa Suomen päätösten suuntaan. Viime eduskuntavaalien alla Olympiakomitea hehkutti omia liikuntaehdokkaitaan. Sama linja jatkuu nyt, kun Euroopan parlamentin vaalit ovat meneillään.
Näissäkin vaaleissa on jokaisen syytä äänestää, koska terveys, ilmastonmuutos, liikkuminen ja liikunta kytkeytyvät kaikki saumattomasti toisiinsa. Niistä on tärkeää tehdä järkeviä päätöksiä ja linjauksia myös koko Euroopan tasolla.
Tämän sisällön mahdollistaa Turun yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu