Väitöstutkimukseni alkaa haastatteluaineiston lainauksella, jossa kaavoittaja Helsingistä kuvaa kansalaisosallistumisen yhdenvertaisuuden toteutumista kaavoituksessa näin:
”Se menee niin, että vanhat osallistuu, nuoret ei. Suomenkieliset osallistuu, muunkieliset ei. Rikkaat ja hyvin koulutetut osallistuu, köyhät ei osallistu millään lailla. Jos me katotaan vaikka mistä meijän yleiskaavan mielipiteet on tullu, niin ne tulee sieltä ratsastuskeskuksesta ja vinttikoiraharrastajilta Pakilan vierestä, Lauttasaaresta, Katajanokalta, Käpylästä. Että tää porukka, hyvin koulutettu, aikaansa seuraava väestö, joka ottaa kantaa asioihin. Ja sitten Mellunkylästä ei tuu mitään tai Jakomäestä.”
Jos kansalaisosallistumisen tila kaavoituksessa todella on tällainen, on syytä kysyä, miksi näin on.
Kyse on kaupungin asukkaiden mahdollisuuksista osallistua sekä vaikuttaa oman elinympäristönsä suunnitteluun ja kehittämiseen. Vastauksen löytäminen edellyttää sekä hallintolähtöisten osallistumiskäytäntöjen että kaupunkilaisten itse järjestämän toiminnan tarkastelemista.
Alan tutkimuskirjallisuudessa samoin kuin julkisessa keskustelussakin on jo pitkään puhuttu edustuksellisen kuntademokratian ongelmista:
- alhaisista äänestysprosenteista,
- siitä, että puolueilla on vaikeuksia löytää ehdokkaita listoilleen kuntavaaleissa ja
- alueellisen demokratian haasteista, kun valitut luottamushenkilöt eivät edusta tasaisesti kunnan tai kaupungin kaikkia osia.
Myös osallistumisen eriarvoistuminen erilaisten väestöryhmien välillä on hyvin tunnistettu ilmiö eri tutkimuksissa. Niiden mukaan aktiivisimmat osallistujat ovat yleensä hyvin koulutettuja, hyvin toimeentulevia sekä keski-ikäisiä tai vanhempia kansalaisia.
Demokraattisista innovaatioista kaupunkiaktivismiin
Monet tutkijat olivat 2010-luvulla innostuneita niin sanotuista demokraattisista innovaatioista, kuten kansalaisraadeista, karttapohjaisista verkkokyselyistä ja osallistuvasta budjetoinnista. Näiden avulla kansalaiset voivat osallistua suoraan suunnittelukysymysten muotoilemiseen ja niitä koskevaan päätöksentekoon.
Suorien osallistumismuotojen nähdään edelleen korjaavan edustuksellisen demokratian ongelmia. Suorien osallistumismuotojen yhdistämisessä edustukselliseen päätöksentekoprosessiin on kuitenkin tutkimusten mukaan haasteita.
Samaan aikaan kansalaisyhteiskunnassa nousi esiin uudenlaista yhteiskunnallista aktiivisuutta. Kansalaislähtöiset kaupunkitilaa haltuun ottavat tapahtumat – kuten ravintolapäivä ja siivouspäivä – saivat ihmisiä liikkeelle. Samoin sosiaalisessa mediassa järjestäytyneet yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen pyrkivät aktivistiryhmät ja kaupunginosaliikkeet nousivat esiin.
”Kaupunkiaktivismi on kansalaisyhteiskunnan muutosta, jossa yhdistysmuotoisesta järjestäytymisestä siirrytään löyhemmin organisoituneisiin verkostoihin.”
Ainakin osa ihmisistä haluaisi osallistua ja vaikuttaa oman elinympäristönsä kehittämiseen nykyistä enemmän. Edustuksellisen demokratian tarjoamia osallistumiskanavia ei kuitenkaan välttämättä koeta houkuttelevina, tarkoituksenmukaisina tai vaikuttavina.
Tutkijat ovat alkaneet puhua uudesta kansalaistoiminnasta kaupunkiaktivismina, jonka tavoitteena on kehittää elinympäristöjä ja vaikuttaa kaupunkisuunnitteluun.
Kaupunkiaktivismi on esimerkki kansalaisyhteiskunnan muutoksesta, jossa yhdistysmuotoisesta järjestäytymisestä siirrytään löyhemmin organisoituneisiin verkostoihin. Kaupunkiaktivismilla on myös hyvin monenlaisia ilmenemismuotoja.
Asiantuntijavetoista viranhaltijavaltaa
Kaupunkisuunnittelun hallinnonala eli maankäytön suunnittelu ja kaavoitus on demokratiatutkimuksen näkökulmasta kiinnostava aihe. Kaupunkisuunnittelu sisältää kahden tasoista kansalaisosallistumista: edustuksellista ja suoraa.
- Yhtäältä kaupungin asukkaat voivat äänestää kuntavaaleissa ehdokastaan valtuustoon. Sen valtasuhteiden mukaan jaetaan myös kaupunkisuunnittelun näkökulmasta tärkeät lautakuntapaikat.
- Toisaalta kaavoituksen osallisilla on kaavoitusprosesseissa lakisääteinen oikeus suoraan osallistumiseen. He voivat esittää kirjallisesti mielipiteitä ja muistutuksia kaavaluonnokseen ja kaavaehdotukseen nähtävillä olon aikana sekä valittaa oikeusteitse päätöksenteon jälkeen.
Suomalaisessa suunnittelujärjestelmässä viranhaltijoiden käyttämä valta on tutkimusten mukaan merkittävä, ja hallinnonala on hyvin asiantuntijavetoinen. Luottamushenkilöille jää tavallisesti vain viranhaltijoiden esittämän suunnitelman hyväksyjän tai hylkääjän rooli.
Tämän dynamiikan vuoksi kansalaisten ja viranhaltijoiden välinen suhde on kansalaisosallistumisen näkökulmasta keskeinen. Jotta osallistuminen olisi vaikuttavaa, sen tulisi tapahtua suunnitteluprosessissa jo valmistelun aikana.
Kysyin tutkimuksessani, miten kansalaisten ja viranhaltijoiden välinen yhteistoiminta mahdollistuu kaupunkisuunnittelun käytännöissä, ja millaisia haasteita yhteistoiminnassa on yhdenvertaisen osallistumisen näkökulmasta.
Hain vastauksia kolmen laadullisen tapaustutkimuksen avulla. Tutkimukseni kohteina olivat:
- Helsingin kaupunkisuunnittelijoiden työkäytännöt kaupungin sähköisissä osallistumiskanavissa ja sosiaalisessa mediassa.
- Osallistumisprosessin vaikutus suunnittelukysymyksen muotoutumiseen Tampereen Hiedanrannan alueen osayleiskaavan uudistamisessa.
- Kaupunginosa-aktiivien kulttuuriset resurssit asuinalueen täydennysrakentamisen suunnitteluun osallistumisessa Helsingin Arabian alueella.
Tutkimustapausten valinnassa oli tärkeää se, että niissä tulevat esiin niin viranhaltijoiden, kaavoitusprosessin kuin kansalaistenkin näkökulmat.
Nimbystä yimbyyn
Kaikissa tutkimustapauksissani nousi esiin asukkaiden yimby (Yes in my backyard) -ajattelu, joka tarkoittaa asukkaiden vastustuksen puuttumista asuinalueilla ja halua olla mukana kehittämässä aluetta koskevia suunnitelmia rakentavalla tavalla. Yimby-tutkimusta on tehty suomalaisen kaupunkitutkimuksen kentällä vasta vähän.
Tutkimustulosten mukaan yhteistoiminnan edistämisen ehtoja viranhaltijoiden näkökulmasta ovat:
- vuorovaikutuksen henkilö- ja aikaresurssit,
- kaavoituksen aikataulu,
- poliittisen ohjauksen merkitys ja
- asukastiedon arvostus suunnitteluorganisaatiossa.
Yhteistoimintaan osallistumisen edellytyksiä kansalaisille puolestaan ovat:
- tiedonsaanti vireillä olevista suunnittelukysymyksistä,
- kiinnostus suunnittelukysymystä kohtaan,
- osaaminen mielipiteen muodostamiseen ja
- osaaminen osallistumisvälineen käyttöön.
Yhteistoiminnan tekemisen jännitteitä viranhaltijoiden ja kansalaisten välille synnyttävät suunnittelijoiden erilaiset käsitykset siitä,
- tulisiko osallistumismahdollisuuksien olla yhdenvertaiset vai tasavertaiset,
- nimby- ja yimby -liikehdintä,
- osallistumisen edustavuus ja
- osallistumisen vaikuttavuus.
Osallistumisen yhdenvertaisuuden toteutumiseksi suunnittelukäytännöissä tulee kiinnittää tutkimustulosten pohjalta enemmän huomiota kansalaisten osallistumismahdollisuuksiin: niitä pitää kehittää nykyistä tasavertaisemmiksi kaikille suunnittelun osallisille.
Ei riitä, että tarjotaan vain samat osallistumiskanavat kaikille asukkaille. Suunnittelun osallisten erilaiset resurssit osallistumisessa tulee ottaa nykyistä paremmin huomioon.
Yhteistoiminnallisia suunnitteluprosesseja tulee kehittää yhdenvertaisen osallistumisen näkökulmasta eikä piilotella tätä haastetta yhteistoimintaa tehtäessä.
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.