Hybridisodankäynti mielletään yleensä valeuutisiksi, propagandan levittämiseksi, taloudelliseksi ja poliittiseksi painostukseksi ja ääritapauksissa sabotaasi- ja terrori-iskuiksi. Nämä toimet ovat yhdistyneet ihmisten mielissä viime vuosina erityisesti Venäjään.
Mielikuva on oikeansuuntainen. Hybridisodankäynti ja sen menetelmät eivät kuitenkaan ole yksinomaan venäläisen ajatustyön tulosta. Niiden juuret ovat kylmän sodan vuosikymmenissä sekä Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton välisessä vastakkainasettelussa. Tuolloin kumpikin osapuoli käytti nykyisin hybridisodankäynniksi kutsuttuja menetelmiä toisen osapuolen horjuttamiseen.
Hybridisodankäyntiä vai hybridivaikuttamista?
Nykymuotoisen hybridisodankäynnin menetelmiä ryhdyttiin kehittämään Venäjällä melko pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Sodankäynnin painopisteen oletettiin tuolloin kylmän sodan kokemusten perusteella siirtyneen tavanomaista sodankäyntiä alempiasteisten poliittisten, taloudellisten ja ideologisten keinojen käyttöön. Niitä pidettiin Venäjällä menestyksekkäinä – olihan esimerkiksi länsimaiden taloudellinen sodankäynti ja informaatiovaikuttaminen johtanut ensin itäblokin ja lopulta myös Neuvostoliiton hajoamiseen.
Venäläisen Gibridnaya voyna ja länsimaissa vakiintuneen Hybrid Warfare -käsitteiden suora ”hybridisodankäynti”-suomennos johtaa kansallisessa ajattelussamme usein harhaanjohtaviin mielikuviin ja tulkintoihin. Käsitteen sotaisuudesta huolimatta kyse ei ole avoimesta sodasta, eikä hybridisodankäynnin menetelmiä voida vihamielisistä tarkoitusperistä huolimatta pitää automaattisesti Suomea vastaan suunnattuina sotatoimina.
Tälle tulkinnalle on perusteensa: hybridisodankäynnin menetelmiä käyttävä osapuoli pyrkii välttämään suoraa sotilaallista yhteenottoa – ainakin aluksi. Kohdevaltion kansalaisten luottamusta viranomaisiin ja koko yhteiskunnan toimivuuteen pyritään horjuttamaan esimerkiksi informaatio- ja kyberoperaatioiden, poliittisten, diplomaattisten ja taloudellisten toimenpiteiden avulla sekä kriittistä infrastruktuuria sabotoimalla. Näiden toimien tavoitteena on saada kohdevaltio toimimaan halutulla tavalla tai ainakin asetettujen tavoitteiden suuntaisesti.
Sotilaallista voimaa ei lähtökohtaisesti käytetä, jotta kohdevaltion vastatoimien toteuttaminen vaikeutuu, ja päävastuu vastatoimista jakautuu muille viranomaisille kuin asevoimille. Siksi suomalaisessa uutisoinnissa ja keskustelussa olisi luontevampaa käyttää hybridivaikuttaminen-termiä. Se kuvaa monimutkaista ja -ulotteista ilmiötä huomattavasti paremmin.
Hybridivaikuttaminen-termin käyttöä puoltaa myös se, ettei sota ole Suomessa mielipidekysymys. Suomi on sodassa vasta, kun tasavallan presidentti niin päättää eduskunnan suostumuksella. Sodassa on suomalaisen ajattelutavan mukaan kyse koko kansakuntaa uhkaavasta eksistentiaalisesta kriisistä. Infrastruktuurin vauriot ja tietoliikenteen häiriöt eivät sellaista muodosta. Siksi hybridivaikuttamisen kohteeksi joutuvan osapuolen sodan kynnys ei välttämättä ylity, vaikka vihamielinen toimija ilmoittaisi itse olevansa sodassa.
Myös Itämeren alueen valtiojohtajien tammikuun lausunnot ovat noudattaneet samaa logiikkaa, jonka Ruotsin pääministeri Ulf Kristersson toi Sälenin turvallisuuskonferenssin puheenvuorossaan ensimmäisenä julki: ”Ruotsi ei ole sodassa, mutta myöskään rauha ei vallitse”. Sota onkin aina vallitsevaan tilanteeseen sidoksissa oleva ilmiö, joka on lopulta aina poliittinen näkökulma- ja määrittelykysymys.
Informaatioympäristön hallinta avainasemassa
Yksi olennaisista Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton vaikuttamis- ja horjuttamisoperaatioiden elementeistä oli kylmän sodan aikana informaatiovaikuttaminen. Taistelu ihmisten mielistä sekä epävarmuuden ja tyytymättömyyden lietsominen olivat ensimmäinen ja olennainen lenkki vihamielisten vaikuttamispyrkimysten ketjussa. Informaatio-operaatiot loivat edellytykset muiden keinojen käytölle.
Informaatiovaikuttaminen on yhä yksi keskeisimmistä hybridivaikuttamisen menetelmistä. Koska viranomaiset eivät enää nykypäivänä pysty valvomaan, saati hallitsemaan informaatioympäristöä, muodostavat informaatiovaikuttamisen ensimmäisen torjuntatason yksittäiset kansalaiset ja tiedotusvälineet. Sen pitävyys on riippuvainen yleisestä sivistystasosta.
Informaatiovaikuttamispyrkimykset on tunnistettava mahdollisimman varhain, koska niissä hyödynnetään yhteiskunnan jakaantuneisuutta. Ukrainan viime vuosikymmenen tapahtumat, Moldovan jäätynyt konflikti ja Romanian vuoden 2024 presidentinvaalien ensimmäinen kierros ovat oivallisia esimerkkejä siitä, miten kohdennetut kampanjat lisäävät vastakkainasettelua, luovat edellytyksiä jatkotoimille ja ajavat kohdevaltion reaktiiviseen tilaan.
Vaikka informaatiovaikuttamisen mahdollisuudet ovat viime vuosina laajentuneet muun muassa sosiaalisen median, sen algoritmien ja tekoälyn kehittymisen myötä, kamppailu ihmismielistä ei automaattisesti johda puolustajan tappioon. Polarisoitunutta ilmapiiriä ei voi hyödyntää kädenkäänteessä. Pitkäkestoiset informaatiokampanjat luovat edellytykset niiden havaitsemiselle – etenkin, kun informaatio-operaatioita ei voi päättää ensimmäisten tavoitteiden saavuttamisen jälkeen. Synnytetyt jakolinjat säilyvät ja niitä on mahdollista hyödyntää myös vastatoimissa.
Tilannekuva – perusta vastatoimille
Yksi hybridivaikuttamisen tunnusomaisista piirteistä on se, että vihamielinen toimija pyrkii häivyttämään roolinsa ja toimintansa tavoitteet käyttämällä esimerkiksi sijaistoimijoita. Tarkoituksena on vaikeuttaa tilanneymmärryksen muodostamista ja päätöksentekoa. Jotta vastatoimet ovat ylipäänsä mahdollisia, viranomaisten on kyettävä muodostamaan mahdollisimman kattava ja reaaliaikainen eri hallinnon alat sekä informaatioympäristön tapahtumat yhdistävä tilannekuva.
Eri tyyppisistä tietolähteistä kerättäviä tietoja yhdistävän ja yhteiskunnan eri osa-alueille ulottuvan tilannekuvan muodostaminen ei ole helppoa. Vuoden 2024 viimeisinä päivinä Suomenlahdella purjehtineen Eagle S -aluksen tapaus kuitenkin osoittaa, kuinka viranomaisten ja yritysten välinen tiedonvaihto ja päätöksenteko parhaimmillaan toimivat. Ilman vuosikymmenten käytäntöihin perustunutta viranomaisten välistä yhteistyötä ja yhteydenpitoa yrityksiin aluksen pysäytysoperaatio ja sitä seurannut tutkinta olisi jäänyt tekemättä. Suomessa onkin erinomaiset edellytykset hybridivaikuttamisen vastaisiin toimiin. Monessa muussa maassa näin ei ole.
Yksittäisten hybridivaikuttamiseen liittyvien toimien havaitseminen ja niihin reagointi ei vielä mahdollista ennaltaehkäiseviä toimia. Ne edellyttävät tietojen vaihtoa vähintään Naton eurooppalaisten jäsenmaiden kesken sekä epätavanomaisia tapauksia käsittelevien tietojen taltiointia myöhempää analysointia ja kohdennettujen valvontaoperaatioiden suunnittelua varten.
Vaikka tietojenvaihto Nato- ja EU-maiden kesken nopeuttaa tilanneymmärryksen muodostamista, valtioiden on vastattava kansallisesti hybridivaikuttamisen vastaisista toimista. Torjuntatoimia ei voi ulkoistaa kansainvälisille organisaatioille, koska toimivaltuudet laittomaan toimintaan puuttumiseen ovat kunkin valtion viranomaisilla.
Toimivaltuuksia ei voi myöskään luovuttaa toiselle valtiolle tai liittoumalle ilman lainsäädäntömuutoksia. Liittolaismailla ei välttämättä ole omaa kansallista mandaattia käyttää toisen valtion turvallisuusviranomaisen toimivaltaa, koska se johtaisi pahimmassa tapauksessa tilanteiden hallitsemattomaan eskaloitumiseen. Siksi myös Naton Euroopan joukkojen komentaja, kenraali Christopher Cavoli on korostanut kansallista vastuuta hybridivaikuttamisen vastaisissa toimissa.
Miksi merellä tapahtuu?
Ei ole sattumaa, että Itämerellä, Asovan merellä, Atlantilla ja Etelä-Kiinan merellä on tehty viime vuosien aikana useita havaintoja tapahtumista, jotka ovat joko olleet tai niiden on epäilty liittyneen hybridivaikuttamiseen. Meret ovat yksi soveliaimmista alueista hybridivaikuttamisen menetelmien käyttöön, koska siellä juridinen sääntely on informaatio- ja kyberympäristöjen ohella vähäisintä, jopa olematonta.
Lainsäädännön mahdollisuuksien täysimääräinen hyödyntäminen on olennainen osa hybridivaikuttamista. Esimerkiksi kansainvälisellä merialueella tapahtuvien vahingontekojen rangaistusoikeus ei ole vahingon kärsineellä valtiolla, vaan valtiolla, jonne tihutyön toteuttanut alus on rekisteröity. Siksi onkin mahdollista, ettei vahingontekijää aseteta vihamielisestä teosta vastuuseen, ellei merioikeusyleissopimuksen tulkintaa muuteta. Toisaalta vallitseva käytäntö suojaa suomalaista meriliikennettä kansainvälisillä merialueilla. Jos tulkintaa muutetaan, se luo edellytyksiä meriliikenteen häirinnälle.
Hybridivaikuttamisen menetelmien käyttöä merialueilla edesauttaa myös se, että merten ja etenkin merenpinnan alapuolisen ulottuvuuden valvonta on maa-alueiden ja ilmatilan valvontaa haastavampaa. Vihamielisen toimijan on mahdollista häivyttää toimintansa jäljet vilkkaasti liikennöidyillä merialueilla. Lisäksi meriliikennettä häiritsevällä toiminnalla voidaan tietoisesti hankaloittaa kauppameriliikennettä ja aiheuttaa häiriöitä logistisiin ketjuihin.
Ei uutta auringon alla
Hybridivaikuttaminen ei ole ilmiönä uusi. Siihen liittyvät menetelmät painuivat unholaan Neuvostoliiton hajoamista seuranneina vuosina. Venäjän ja läntisten demokratioiden välisen vastakkainasettelun asteittainen kärjistyminen Krimin vuoden 2014 miehityksen jälkeen sekä Itämeren ja itäisen Euroopan viime vuosien dramaattiset tapahtumat ovat nostaneet vihamieliset vaikuttamis- ja horjuttamispyrkimykset uudelleen kansalaisten tietoisuuteen.
Hybridivaikuttamisesta on tullut jälleen osa arkipäivää. Länsi-Euroopan ”vanhoihin” Nato-maihin verrattuna muutos Suomessa ja Ruotsissa on ollut selkeämpi, sillä Pohjolan puolueettomat valtiot olivat kylmän sodan vuosina lähinnä suurvaltojen aggressiivisten horjuttamis- ja vaikuttamisoperaatioiden sivustaseuraajia. Nyt Suomi ja Ruotsi ovat venäläisessä ajattelussa vihamielisiä maita, joille halutaan osoittaa tehtyjen valintojen seuraukset. Siksi vallitseva tilanne nykylaajuudessaan ja -muodossaan on uusi, muttei yllättävä.
Suomen sijainti lännen ja Venäjän vastakkainasettelun eturintamassa sekä kahden strategisesti merkittävän alueen, Itämeren ja arktisen alueen, tuntumassa ei vähennä hybridivaikuttamisen todennäköisyyttä myöskään tulevaisuudessa. Siihen Itämeri, mutta myös Pohjanmeri matalina ja vilkasliikenteisinä alueina tarjoavat vihamieliselle toimijalle erinomaisia mahdollisuuksia. Yllätyksiin on syytä varautua myös vastaisuudessa.
Juttua muokattu 24.1.2025 klo 20.26: Otsikko muutettu Hybridivaikuttaminen on tullut jäädäkseen (Kybervaikuttaminen on tullut jäädäkseen)
Tämän sisällön mahdollistaa Maanpuolustuskorkeakoulu.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.