”Kiertotalous ja talous kulkevat käsi kädessä: toiminnan pitää olla paitsi reguloitua myös taloudellisesti järkevää. Uudessa jätelakiesityksessä regulaatio ohjaa toimintaa enemmän kuin taloudelliset kannusteet.”
Näin sanoo Remeo Oy:n toimitusjohtaja Johan Mild, ja häntä kannattaa kuunnella. Remeo on suomalaisen Hartwall Capitalin omistama yritys, joka on viime vuosina kehittynyt jätteiden kuljettajasta kiertotalousyritykseksi – siis juuri siihen suuntaan mihin kestävän kehityksen kannalta halutaankin mennä.
Remeo kertoi äskettäin investoivansa 35 miljoonaa euroa Suomen edistyksellisimpään kierrätyslaitokseen, joka nousee Vantaalle ensi vuonna. Yrityksen liikevaihto kasvaa ja asiakkaat ovat tyytyväisiä, sanoo Mild.
”Meillä on jo seitsemän kierrätyslaitosta ja olemme kiihdyttäneet teollista jätteiden käsittelyä. Uusi laitos pystyy valmistuessaan käsittelemään yli 30 prosenttia pääkaupunkiseudun kierrätettävästä rakennusjätteestä ja lopettaa käytännössä tarpeen viedä rakennusjätettä ulkomaille. Huipputekninen laitos käyttää materiaalien lajitteluun niin keinoälyä kuin robottejakin”, Mild kuvaa.
Kierrätys ja kiertotalous ovat viime vuosina kehittyneet markkinaehtoisesti, mikä on monipuolistanut palveluita ja lisännyt innovaatioita.
”Uusi jätelakiesitys taas vahvistaisi yksinoikeuksia ja vähentäisi kilpailua – tämä ei varmaankaan ole paras tapa edistää kierrätysalaa”, sanoo Mild.
Jätealan kokonaisliikevaihto, energiahyötykäyttö mukaan lukien, on 2,5–3 miljardia euroa vuodessa. Kuntien jätelaitosten osuus alan kokonaisliikevaihdosta oli noin 15 prosenttia vuonna 2016.
Kierrätyksessä isossa roolissa on pakkausjäte, jota syntyy sekä kodeissa että yrityksissä ja teollisuudessa. Pakkausjätettä koskee tuottajavastuu, eli pakattuja tuotteita myyvät yritykset vastaavat niiden jätehuollon kustannuksista.
Tätä periaatetta toteutetaan nykyisin monella tavoin. Yritykset ja teollisuus vastaavat itse omasta jätehuollostaan. Kodeilla on käytössä useampia vaihtoehtoja: ne voivat palauttaa pakkauksia kaupan keräyspisteeseen, käyttää kunnan keräystä tai tilata keräyksen haluamaltaan palveluntarjoajalta.
Nykyään kunta on voinut päättää, hoitaako se asuinkiinteistöjen jätteenkuljetukset keskitetysti oman jätelaitoksensa kautta vai antaako asukkaiden kilpailuttaa jätehuoltonsa itse. Vaihtoehdot ovat kuntien keskuudessa lähes yhtä suosittuja. Lisäksi siellä, missä kunta ei järjestä pakkausjätteiden keräystä, jätehuoltoyritykset ovat voineet myydä palvelua suoraan asiakkaille.
Esimerkiksi Remeolla on asiakkaina sekä suuryrityksiä – esimerkiksi S-ryhmä, Atria tai Fazer – että kuntia, joissa jätehuoltoa kilpailutetaan ja kuntalaisia, jotka itse ostavat jätehuoltopalvelun.
”Tämä on hyvin toimiva markkina, jolla on runsaasti toimijoita. On todella monta kuntaa, joissa palvelu pelaa ja kaikki ovat tyytyväisiä”, sanoo Mild.
Taustalla velvoite lisätä kierrätystä
Jätelain uusimman uudistustarpeen on pannut liikkeelle EU:n uusittu direktiivi, jonka mukaan yhdyskuntajätteen kierrätysastetta pitää nostaa asteittain: ensin 55 prosenttiin vuoteen 2025 ja lopulta 65 prosenttiin vuoteen 2035 mennessä.
”Tavoite on erittäin kannatettava. Ei kuitenkaan näytä siltä, että hallituksen esitys veisi kohti tätä tavoitetta ainakaan kustannustehokkaasti”, sanoo Mild.
Tällä hetkellä eri jätelajien kierrätysaste Suomessa vaihtelee suuresti. Pakkausjätteen kierrätysasteet ylittävät tavoitteet useimmissa pakkauslajeissa: lasipakkauksista kiertää 99 prosenttia, kuidusta jopa 116 prosenttia, koska verkkokaupan pakkauksia päätyy kierrätysjärjestelmään myös ulkomailta.
Muovin kierrätys on kehittynyt nopeasti aivan viime vuosina. Vuonna 2019 muovi kierrätysaste oli jo 40 prosenttia, mikä on lähes kaksi kertaa niin paljon kuin vuonna 2017. Siihen on päästy nykymallilla, jossa pakkausjätteitä kerätään kauppojen pihoissa, kuntien keräyskokeiluissa ja yritysten keräyspalveluilla.
Isoimmat haasteet ovat biojätteessä: sen osuus sekajätteestä on 30–40 prosenttia eli biojätteen lajittelussa olisi selvä kehittämisen paikka.
Vastuu järjestämisestä kunnille, mitä se tarkoittaisi?
Uuden jätelakiesityksen mukaan vastuu kuluttajien pakkausjätehuollon järjestämisestä siirtyisi kokonaan kunnille. Vastuu kustannuksista säilyisi pakkausten tuottajilla, mutta vain osittain. Kunnat ostaisivat palvelut yksityisiltä yrityksiltä, jotka myyvät nyt pakkausjätehuollon palveluja myös suoraan asiakkaille.
”Yhdyskuntajätteen puolella on vielä paljon tehtävää, siitä olemme samaa mieltä lainlaatijoiden kanssa. Mutta sääntely voisi keskittyä esimerkiksi biojätteen kierrätysasteen nostoon eikä siirtämään pakkausjätehuollon markkinoita kunnille tai siihen, kuka järjestää jätteenkuljetuksen”, Mild sanoo.
Suomessa on satoja kuntia ja kymmenittäin kunnallisia jätelaitoksia. Miten varmistetaan, että kunnille korvataan tasapuolisesti pakkausjätehuollosta syntyvät kustannukset? Lakiesitys on jätealan toimijoiden mielestä tästä kohtaa epäselvä ja samalla hallinnollisesti tarpeettoman raskas.
”Kunnallisten toimijoiden rooleista tehtäisiin nykyistä epäselvempiä ja monimutkaisempia. Nyt asiakastyytyväisyys on huipussaan, kun asiakas saa itse valita. Kyllä asiakas haluaa lähtökohtaisesti itse päättää sen toimittajan, jolla on paras palvelu juuri hänelle”, Mild painottaa.
Uusi lakiesitys lisäisi vastuuta ja velvollisuuksia kunnille. Niiden talous ja resurssit ovat jo nyt kovilla useammastakin syystä, alkaen koronasta ja päätyen moniin muihin hallituksen suunnittelemiin uudistuksiin.
Mildin mukaan uudistus uhkaa romuttaa nykyisin hyvin toimivia yhteistyöketjuja. Mitä enemmän ketjua pilkkoo ja eriyttää, sitä vaikeampaa on saada kokonaisuus toimimaan ja sitä kalliimmaksi kierrätyksen hintalappu muodostuu.
”Asiakkaita kiinnostaa, miten voimme auttaa heitä kokonaisvastuullisuudessa: siinä, miten käytetyt pakkaukset kiertävät uusien pakkausten raaka-aineeksi. Tämä vaatii syvällisempää ja kokonaisvaltaisempaa kumppanuutta kuin pelkkä jätteiden kuljetus. Jätteistä valmistettuja uusioraaka-aineita ei saada kaupaksi, jos niiden hinta kipuaa tehottoman järjestelmän takia.”
Kenelle siirtyy 20 prosenttia kustannuksista?
Pakkausmateriaalien käyttäjillä on nykyisin omat yhdistyksensä eri materiaaleille, kuten metallille, kuitupakkauksille tai muoville. Esityksen mukaan näiden pitäisi liittyä yhteen, vaikka esimerkiksi muovi- ja pahvipakkausten valmistajat saattavat kilpailla keskenään. Jo pelkät puheet yhteen liittämisestä ovat hidastaneet alan investointeja.
Tällä hetkellä pakkausten tuottajat vastaavat kokonaan myymiensä pakkausten kierrätyskustannuksista, mikä tietysti on vahva kannuste mahdollisimman taloudelliseen toimintaan. Tuottajavastuun perusidea on varmistaa, että pakkaukset valmistetaan niin, että ne on helppo kierrättää.
Yleensä tuottajavastuujärjestelmissä tuottajat vastaavat kaikista kustannuksista. Esimerkiksi paperinkeräysastia on taloyhtiölle maksuton. Lakiesityksen mukaan tuottajien vastuu pakkausjätteistä laskisi 80 prosenttiin kustannuksista. Entä kuka maksaa loput 20 prosenttia?
”Kustannusjaon kannalta lakiesitys on erittäin epäselvä. Vaikka olen alan ammattilainen, on vaikea hahmottaa, miten 80–20-jako käytännössä toimisi. Kunnille siirretään siis lakisääteisesti vastuuta kustannuksista, jotka kuuluisivat tuottajille. Miksi rikottaisiin nyt hyvin toimiva tuottajavastuujärjestelmä, joka on saavuttanut erinomaisesti tavoitteensa kierrätysasteen nostossa?” ihmettelee Mild.
Kilpailuoikeuden professori Petri Kuoppamäki Aalto-yliopistosta vahvistaa, että kaavailtu jätelakiuudistus paitsi vähentäisi kilpailua myös asettaisi kuntien jäteyhtiöt EU:n kilpailulainsäädännön kannalta kyseenalaiseen asemaan. Tämä siksi, että järjestelmään sisältyy mahdollisesti kiellettyä valtiontukea.
”Kunnat perivät toimijoilta korvausta, mutta miten korvaus lasketaan, siinä on paljon epäselvää. Uudistus lisäisi kuntien jäteyhtiöiden markkinavoimaa ja toisi niille kilpailuetua. Kunnallinen ja yksityisoikeudellinen toiminta sekoittuisivat keskenään”, kuvaa Kuoppamäki.
Epäselvyyksiä on sen verran, että Suomen pitää tarkistaa uuden jätelakinsa sopivuus EU:n kilpailulainsäädännön kanssa. Kuoppamäen näkemyksen mukaan tähän tarvitaan valtiontuki-ilmoitus EU:lle ennen kuin laki pannaan täytäntöön. Ympäristöministeriölle asiaa selvittänyt hankintalain asiantuntija Mika Pohjonen tyytyisi oikeusvarmuusilmoitukseen.
Oikeusvarmuusilmoitus on valtiontuki-ilmoituksen esiaste, joten käytännössä kyse on pitkälti samasta asiasta. Kumpikin asiantuntija on päätynyt siihen, että asia tulisi selvittää Euroopan komission kanssa.
Kuulostaako muuten tutulta? Samantyyppistä keskustelua käytiin edellisen hallituksen sote-uudistusehdotuksesta. Nyt ollaan jätelaissa tekemässä monimutkaista hallinnollista uudistusta, jossa on luisuttu alkuperäisestä tavoitteesta ja syntyneitä ongelmia ratkottaessa luotu uusia ongelmia.
Kilpailu tuottaa innovaatioita
Professori Kuoppamäki muistuttaa taloustieteellisestä peruslähtökohdasta: kilpailtu markkina tuottaa aina paremman hinta-laatusuhteen kuin monopoli, oli se sitten yksityinen tai julkinen. Kilpailu myös kannustaa kehittämään tehokkaampia ratkaisuja – yksi malli sopii harvoin kaikkiin tilanteisiin.
”Jos markkinoilla on enemmän tarjontaa, syntyy enemmän innovaatioita. Kunnat voisivat uuden lainkin mukaan kilpailuttaa jätehuoltonsa, mutta se on eri asia kuin se, että markkinatoimijat tuottavat innovaatioita”, Kuoppamäki sanoo.
Esimerkiksi Remeo kerää yhdyskuntajätettä sekä suurista kaupungeista että harvaan asutulta maaseudulta. Yritys on käyttänyt jo kymmenisen vuotta monilokeroautoja, joiden avulla yksi auto voi samalla kierroksella kerätä useampia jakeita. Tämä lisää tehokkuutta etenkin harvaan asutuilla alueilla. Se mitä jakeita kerätään, vaihtelee tilaajan tarpeiden mukaan.
”Kunnalliset toimijat ovat lanseeranneet monilokeroautot vasta parin viime vuoden aikana, koska heillä ei ole ollut siihen erityistä taloudellista intressiä. Kierrätysasteen nosto on meidän kaikkien yhteinen tavoitteemme, mutta kyllä yksityiset toimijat ovat olleet tässä asiassa kehityksessä edellä”, Mild arvioi.
Mild ihmettelee myös kiirettä, jolla pakkausjätehuollon esitystä on ajettu eteenpäin, kun EU:n uudet säädökset antavat lakimuutokselle siirtymäaikaa vuoteen 2023 asti.
”Sääntelyssä pitäisi keskittyä kierrätysasteen lisäämiseen ja myös siihen, miten kierrätetyt materiaalit saadaan hyötykäyttöön. Eri jakeiden keräämiseen pitää olla myös taloudelliset kannusteet.”
Heidi Hammarsten
