Luokkanousua pidetään yhteiskunnassamme tavoiteltavana ideaalina. Media, kirjallisuus ja elokuvat kertovat usein tarinoita yksilöistä, jotka ovat tehneet luokkahypyn tai luokkaloikan.
Näissä sankaritarinoissa koulutuksellisesti menestyneiden työläistaustaisten ihmisten luokkasiirtymä kuvataan vaivattomana ja suoraviivaisena kulkuna yhteiskuntaluokasta toiseen. Oletuksena on, että kouluttautumisen taustalla on välineellinen halu päästä irti omasta taustastaan.
Luokkataustassa ei kuitenkaan ole kysymys vain ulkokohtaisista asioista – kuten titteleistä ja tutkinnoista – vaan myös minuudesta.
Kasvatussosiologian vuosikirjassa julkaistu tutkimusartikkeli tarkastelee työläistaustaisia yliopistossa opettavia naisia ja heidän luokkahistoriaansa. Muistelumenetelmällä toteutetussa tutkimuksessa oli mukana 12 naista.
Artikkeli hahmottaa, miten työläistausta konkretisoituu yliopistotyön arjessa ja tekemisissä. Tutkimuksessa mukana olleet sovittavat yhteen työväenluokkaisen kasvuympäristön, tietoisuuden ja arvostukset ja yliopistotyön, joka perustuu keskiluokkaisille sekä maskuliinisille arvostuksille ja toimintatavoille.
”Luokkatausta on läsnä niin työläistaustaisten työn arjessa ja arvostuksissa kuin tekemisen ja olemisen tavoissa.”
Luokkatausta on tutkimuksen mukaan monin tavoin läsnä työläistaustaisten yliopisto-opettajanaisten työn arjessa ja arvostuksissa samoin kuin tekemisen ja olemisen tavoissa. Yksilö ei kouluttautumisen myötä yhtäkkiä nollaudu ja tyhjene kaikesta eletystä. Ei vaikka keski- tai yläluokkaiselle kulttuurille perustuvassa akateemisessa maailmassa työväenluokkainen kulttuuri on sekä poissaolevaa että poisopittavaa.
Yliopistossa luokasta on tapana vaieta, kun keskustellaan esimerkiksi henkilökunnan diversiteetistä eli monimuotoisuudesta. Luokkakysymys on yliopistossa yhä sivuutettu ja hiljennetty, merkityksettömäksi oletettu kysymys.
Työväenluokkainen ymmärrys työstä pysyy
Tutkimuksen mukaan naiset ennemminkin yhdistävät vanhaa (oma tausta) ja uutta (akateeminen ympäristö) kuin pyrkisivät puhdistamaan itsensä kaikin tavoin työväenluokkaisuudesta. Luokan näkymätön perintö konkretisoituu esimerkiksi sisäistyneinä arvoina ja käsityksinä itsestä sekä itselle soveliaasta asemasta ja tehtävistä.
Tutkimukseen osallistuneet naiset esimerkiksi pääsääntöisesti irtisanoutuvat ankarimmasta akateemisesta kilpailusta ja statuskamppailuista. Työläiskulttuurissa uranousu, kilpailullinen yksilöajattelu tai tittelit kun eivät ole keskeisiä tavoitteita. Erään vastaajan sanoin ”sosiaalista nousua en oo miettiny, ja halveksin oikeestaan koko ajatusta ja niitä ihmisiä, jotka tavottelee sosiaalista nousua.”
Naisten ymmärrys työstä on yhä pitkälti työväenluokkainen.
Työläistaustaiset naiset asettuvat yliopistossa mieluusti opetustehtäviin. Opetustyö on heidän mielestään tutkimustyötä vahvemmin konkreettista ja hyödyllistä ”oikeaa”, rehellistä työtä, jossa näkee konkreettisesti työnsä jäljen. Opetustehtävistä saa työn tekemisen tunnun toisin kuin lukemiselle, ajattelulle ja kirjoittamiselle perustuvasta tutkimustyöstä, josta puhuttiin myös epätyönä.
Huolenpitoa, velanmaksua ja haastamista
Tutkimukseen osallistuneet naiset kokevat taustansa resurssiksi esimerkiksi ohjaustyössä – erityisesti kohdattaessa vaatimattomista lähtökohdista tulevia opiskelijoita. He tiedostavat olevansa väärällä tavalla akateemisia. He sanovat antavansa liikaa aikaa esimerkiksi opetukseen ja ohjaamiseen, joista ei palkita mittaamiseen keskittyvässä yliopistossa.
Huolenpito-orientaation taustalla on myös halu antaa jotain omalla työllään takaisin maksamalla velkaansa yhteiskunnalle siitä, että he ovat saaneet aikoinaan itse mahdollisuuden kouluttautua.
Tutkimukseen osallistuneet asettuvat myös tietoisesti haastamaan yliopiston maskuliinista uusliberaalia ideologiaa, jossa yksilön arvoa määritetään entistä lujemmin teennäiseksi koetun brändäämisen sekä sukupuolittuneen ja luokkaistuneen rehentelykulttuurin pohjalta.
Hybridi-identiteetti muistuttaa kaksikielisyyttä
Kahden erilaisen maailman välissä eläessään yksilö on molemmissa sivullisen asemassa. Välitilassa kuitekin syntyy hybridi-identiteetti, jonka tuottama herkkyys on resurssi tutkimustyötä tehtäessä.
Työläistausta ja kulttuurinen kaksikielisyys antavat naisille omanlaisensa position katsoa, nähdä, tietää, tutkia ja puhua. He myös asettuvat haastamaan yliopistossa koettua luokkaelitismiä esimerkiksi ottamalla etäisyyttä yliviritettyyn teoreettisuuteen ja ”käsitehöttöön”. Heille on arvo sinänsä kirjoittaa helposti ymmärrettävällä tavalla ja suoraan.
”Työläiskulttuurin arvot ovat läsnä monin tavoin sekä tekemisen ja olemisen tavoissa että moraalisissa hyveissä.”
Tutkimuksen perusteella työläiskulttuurin arvot ovat läsnä monin tavoin sekä tekemisen ja olemisen tavoissa että moraalisissa hyveissä. Niissä korostuvat hyödyllisyys, konkretia, tasavertaisuus, inhimillisyys, suoruus ja aitous. Vaikka työläiskulttuurin arvoilla ei ole yliopistossa vaihtoarvoa, niillä on naisille käyttöarvoa.
Naiset ovat akateemiseen maailmaan solahtaneita, yliopistotyölle omistautuneita, kuuliaisia arkisen työn tekijöitä, mutta suhtautuvat siihen samanaikaisesti hiljaisen vastakarvaisesti. He eivät tuota toiminnallaan näkyvää epäjärjestystä tai häiriötä. Pienellä arkisella vastarintaisella toimijuudellaan he kuitenkin haastavat akateemista elitismiä ja kapeaksi kokemaansa keskiluokkaista, maskuliinista tapaa olla ihminen.
Kun oma CV tuntuu vieraalta
Luokkanousun kokemuksia on monenlaisia. Tutkimuksen mukaan kouluttautumisen ensisijaisena tavoitteena ei ole ollut halu paeta omia juuriaan tai raivoisa pyrkimys päästä eroon kasvuympäristönsä ihmisistä ja tehdä itsestä keskiluokkainen.
Toisaalta tutkinnon tai ammattiaseman tuoma sosiaalisen aseman muutos ei pyyhi pois elämän erilaisia muistijälkiä. Tutkimuksen naiset ovat kotimaailmalleen ja taustalleen lojaaleja kaksoisagentteja, joissa yhdistyy molemmat maailmat.
Naisten kokema kuilu luokkataustan ja nykyisen luokka-aseman välillä ei tule muille näkyväksi, koska luokka verhoutuu keskiluokkaisiksi miellettyihin tutkintotodistuksiin ja titteleihin. Tutkimukseni naiset kertovat, kuinka he yhä vuosien ja vuosikymmenienkin jälkeen aika ajoin katsovat omaa elämäänsä kuin se olisi jonkun toisen. Oma CV voi tuntua vieraan ihmisen ansioluettelolta.
Elämän mittainen luokkaretki
Työläistaustaiset akateemiset ovat yliopistossa näkymätön vähemmistö. He elävät yhä eriasteisesti kahden eri arvostuksin ja käytännöin toimivan maailman välissä.
Maailmojen ja minän jakautumisen seurauksena työläistaustaiset akateemiset naiset käyvät hiljaista sisäistä kamppailua siitä, kuinka olla jatkuvassa muodonmuutoksessa, mutta säilyttää luokkaretken edetessä itsestä olennainen. Tutkimuksen naiset konkretisoivat pohdinnan kysymyksiksi: keitä he ovat, ovat olleet, millaiseksi he haluavat tai eivät halua tulla.
Luokkanousu elettynä kysymyksenä on elämänmittainen ja tunteisiin vaikuttava prosessi, jossa ei ole paluuta vanhaan eikä välttämättä päätepistettä. ”Jää sellaseen outoon välitilaan. On vieras siellä ja vieras täällä.”
Koska luokka ei näy keskiluokkaisista käyvistä naisista eikä luokan merkitystä yliopistossa tunnisteta, yliopiston – ja yhtä lailla yhteiskunnan näennäisen luokkaneutraaliuden ja keskiluokkaisuusoletuksen tilalle tulisi rakentaa kriittistä ymmärrystä luokasta ja monikerroksisuudesta.
Tärkeää olisi myös ymmärtää luokkaliikkuvuus monikerroksisena, sukupuolittuneena, monin tavoin eri elämänpiireissä sisäisesti elettynä ja koettuna kysymyksenä.
Tämän sisällön mahdollistaa Itä-Suomen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.