”Jokainen haluaa tulla arvostetuksi ja kunnioitetuksi”
Kansanedustaja Nasima Razmyar (sd.) työskentelee eduskunnassa, puolueensa varapuheenjohtajana ja kaupunginvaltuutettuna luottaen dialogin ja myötätunnon voimaan.
”Mitä vähemmän teemme eroja ihmisten taustan, kuten etnisyyden, iän tai sukupuolen, perusteella, sitä vähemmän lokeroimme toisiamme. Jokaisella meistä on oma kulttuurimme taustaamme katsomatta, yhtä lailla jokaisella suomalaisella perheellä kuin maahan muuttaneella.
Eduskunnassa haluan puhua eri näkemystä edustavien poliitikkojen, esimerkiksi perussuomalaisten, kanssa. Ei ole rakentavaa sulkea eri tavalla ajattelevia vallankäyttäjiä pois omasta maailmastaan, vaan pitää yrittää ymmärtää. Sitä olen toki joutunut miettimään, mihin asti.
Toistemme kuunteluun tarvitsemme yhteisöllistä myötätuntoa, joka lähtee sivistyksestä ja kyvystä nähdä asiat toisen näkökulmasta. Sen esteet on tunnistettava ja sitten purettava. Politiikassa vastakkainasettelut voivat estää rakentavaa yhteistyötä. Vaikka on erimielisyyksiä, on tärkeää ymmärtää toisten näkemyksiä ja etsiä yhteisiä ratkaisuja.
Eduskunta on kuin mikä tahansa työyhteisö. Ruokimme myötätuntoa vahvistamalla kykyämme yhteistyöhön ja olemalla ystävällisiä, toimimalla sivistyneesti.
Työyhteisössä kaikki katsovat samaan suuntaan, mutta politiikassa toisen epäonnistuminen tai onnistuminen voi olla toisen voitto tai häviö. Kyynistyminen onkin alituinen uhka. En kuitenkaan olisi mukana politiikassa, ellen uskoisi sen muutosvoimaan. Optimisti minussa uskoo tähän työhön.
Tehtävämme on rakentaa yhdessä hyvää yhteiskuntaa, mutta kysyn, kenelle: kaikille, osalle vai tietyille? Meidän pitää ajatella politiikkaa yhteisenä Suomi Oy:nä: rakennamme hyvää, kestävää ja yhdenvertaista ja yhteiskuntaa kaikille. Yhteisen tarinan kirjoittaminen edellyttää, että myös maahanmuuttajat otetaan mukaan.
Yhteiskunnan menestystä mitataan sillä, kuinka hyvin sen kaikki jäsenet voivat olla osa sivistyksen ekosysteemiä.
Terveessä, hyvään johtamiseen perustuvassa yhteisössä voimme keskustella asioista avoimesti, toimia kollegiaalisesti ja tukea toisiamme vertaisina. Kun korostamme erojen sijaan sitä, mikä on yhteistä, kaikilla on mahdollisuus osallistua täysimääräisesti.
Meillä on opittavaa start upeista. Niissä työskentelee ihmisiä monista kansalaisuuksista, mutta yhtenäinen ja luottamusta rakentava työkulttuuri on yhteinen voimavara. Monimuotoisuuden vaaliminen ei lopulta ole sen kummallisempaa kuin että jokainen meistä haluaa tulla kunnioitetuksi, nähdyksi ja arvostetuksi. Kun puhumme ihmisyydestä, emme katso taustaa.”
”Tärkeintä on oppimaan oppiminen”
Helsingin normaalikoulujen johtavalle rehtorille Tapio Lahterolle koulu on sivistykseen nojaava yhteisö. Se mahdollistaa erilaisista taustoista tulevien ihmisten kohtaamiset ja yhdessä oppimisen.
”Emme voi kasvattaa Leonardo da Vincin kaltaisia yleisneroja, vaan työelämässä tarvitsemme tiimejä, joissa on monenlaista osaamista. Esimerkiksi tuotesuunnittelussa insinöörin rinnalla voi toimia visuaalisesti lahjakas henkilö ja myynnin taitaja. Monimuotoisuus ruokkii tuottavuutta.
Vaikka koulu ei tuota täsmäosaamista tulevaisuuden tarpeisiin, se voi tuottaa oppimisen hingun ja vahvistaa uskoa siihen, että jokainen voi oppia ja kehittyä läpi elämän. Tällainen asenne kannustaa omaksumaan uusia taitoja. Koulu antaa eväät pärjätä globaalissa maailmassa.
Sivistys on kaiken perusta. Akateemisesta näkökulmasta se tarkoittaa osaamista ja kognitiivisia taitoja. Työelämä tuo mukaan hyödyn: sivistyksellä on välinearvo. Sydämen sivistys taas viittaa ihmisen sisäiseen kehittyneisyyteen ja empatiaan. Kestävä ja yhdenvertainen tulevaisuus vaatii kaikkia sivistyksen muotoja.
Sivistyksen ekosysteemin diversiteettiä on vaalittava. Jos vaikka sivistyksen akateeminen puoli alkaa viedä alaa sen muilta puolilta ja peittoaa eettiset ja moraaliset puolet, ne kuolevat pois.
Johtamani Viikin normaalikoulu ja Helsingin normaalilyseo, kuten muutkin Helsingin kouluverkon koulut, ottavat perusopetuksen oppilaansa lähialueilta. Harjoittelukoululle tämä on tärkeää, sillä koulu heijastaa yhteiskunnan polarisaatiota: yhä useampi oppilas saa myönteisiä oppimaan oppimisen kokemuksia, mutta yhä kasvava joukko kokee näköalattomuutta.
Vaikka peruskoulu olisi mennyt penkin alle, myönteiset kokemukset voivat auttaa löytämään oman polun myöhemmin. Koulun on sopeuduttava oppilaidensa tarpeisiin ja annettava kaikille mahdollisuus onnistua.
Yhteiskunnalliset muutokset heijastuvat keskusteluun monimuotoisuudesta. Vieraus voi ruokkia pelkoja ja stereotyyppisiä käsityksiä. Kulttuuri ei kuitenkaan ole jämähtänyt monoliitti vaan elävä, jatkuvasti muuttuva kokonaisuus. Taustaan katsomatta ihmisten kanssa tulee yleensä toimeen, jos kohtaa heidät kunnioituksella ja arvostuksella. Kuuntelu ja keskustelu avaavat solmuja, joita saattaa syntyä esimerkiksi kieliongelmien takia.
Opettajan työ on asiantuntija-ammatti, johon voi ja pitää kouluttautua. Kukaan ei ole syntyjään opettaja. Vaikka monimuotoisuuden kysymyksiä käsitellään opettajankoulutuksessa, ensimmäisten työvuosien kokemukset voivat vahvistaa tai murtaa asenteita. Kokeneen kollegan mentorointi tukee nuorta opettajaa ja suojaa väärinkäsityksiltä ja ristiriitatilanteilta, jotka saattavat luoda asennevääristymiä.
Julkisessa koulukeskustelussa moninaisuus kaventuu usein monikulttuurisuuteen, jolloin sen monet muut ulottuvuudet jäävät piiloon. Inkluusio typistyy sen pohtimiseksi, siirretäänkö joku oppilas toiseen ryhmään, vaikka se tarkoittaa kaikkien osallistumista: ujokin oppilas tai kielitaidoltaan heikompi voi kokea osallisuutta.
Koulu voi olla kohtaamispaikka eri taustoista tuleville ihmisille. Opimme yhdessä toisiltamme, se vahvistaa arkisivistystä.
Kestävän ja yhdenvertaisen tulevaisuuden näkökulmasta tärkeintä on oppia oppimaan. Koulun kuuluu kasvattaa ihmisiä, jotka ovat halukkaita ja innokkaita oppimaan uutta, koska uutta tulee oppia. Motivaatiota ruokkii usko omiin kykyihin: oppiminen on arvokasta ja mahdollista, olipa maailma millainen tahansa.”
”Monimuotoisuus voi kukoistaa, kun sivistys ohjaa”
Iranilaistaustainen Bahar Mozaffari on kotouttamispalveluiden asiantuntija. Hänen työtään ohjaavat universaalit arvot: oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja ihmisoikeudet.
”Kestävään kotoutumiseen kuuluvat sivistysyhteiskunnan arvot: tasa-arvo, itsemääräämisoikeus, yhdenvertaisuus ja oikeudenmukaisuus. Työnantajien tehtävä on viedä arvot käytäntöön.
Edistämme yhä monimuotoisempaa ja vuorovaikutteisempaa työelämää tukemalla arvopohjaista kulttuuria ja sivistykseen perustuvia käytäntöjä. Se on työelämäsivistystä.
Empatiaharjoitukset, jatkuva oppiminen ja eettinen johtaminen tukevat työyhteisöjä, joissa monimuotoisuus nähdään rikkautena. Kun tiimiläiset tulevat moninaisista kulttuuritaustoista ja heillä on monenlaista osaamista, ongelmia voidaan tarkastella useasta näkökulmasta ja ratkoa innovatiivisesti. Jokaisen osaaminen saadaan käyttöön, ja parhaimmillaan tiimiin tuotetaan uutta osaamista.
Vantaan osaamiskeskuksen projektipäällikkönä olen johtanut monikulttuurista työyhteisöä ja integroinut toimintaa kaupungin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Yhteisöllisyyteen perustuvista kulttuureista tulevien naisten työllistymistä voivat haitata perinteiset rooliodotukset: naisen tehtävänä pidetään usein kodin ja lasten hoitamista, kun taas miehen vastuulla on elannon hankkiminen. Työelämään pääsyä hidastavat myös tutkintojen tunnustamisen monimutkaisuus, kielitaidon omaksumisen haasteet ja työmarkkinoiden syrjivät asenteet ja käytännöt.
Digitalisaatio voi tukea kotoutumista ja sen myötä osallisuutta esteettömillä palveluillaan. Esimerkiksi selkokieli ja automaattiset käännöstyökalut auttavat ylittämään kielimuureja. Virtuaalisissa yhteisöissä on mahdollisuus tehdä yhteistyötä ajasta ja paikasta riippumatta. Digitalisaatio voi tehdä yhteiskunnasta saavutettavamman ja vuorovaikutteisemman, jos teknologioita suunniteltaessa kaikki tulevat kuulluiksi ja kokevat osallisuutta.
Myötätunto on hyvinvoivan yhteiskunnan perusta. Se kumpuaa sivistyksestä, joka tuo esiin ihmisoikeudet, oikeudenmukaisuuden ja kulttuurienvälisen ymmärryksen. Työyhteisössä myötätuntoa vahvistetaan dialogilla ja eettisellä johtamisella. Kun esteettömyys, oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus toteutuvat, myötätunto voi olla koko yhteisön voimavara.
Monimuotoisuus voimavarana edellyttää yhteisten arvojen vahvistamista dialogissa. Kun kantaväestö ja uussuomalaiset ovat valmiita oppimaan toisiltaan, syntyy pohja yhteiselle arvopohjalle ja vuorovaikutukselle.
Sivistys vahvistaa kykyämme kriittiseen ajatteluun, kulttuurienväliseen ymmärrykseen ja eettiseen toimijuuteen – myös työelämässä.
Sivistys luo tasapainoa oman kulttuurin säilyttämisen ja uuden yhteiskunnan normeihin sopeutumisen välille. Kun tuntee oman kulttuurinsa ja kokee ylpeyttä omista juuristaan, voi kohdata uudet kulttuurit avoimesti. Kielitaito ja kulttuurinen osaaminen tukevat osallisuutta ja aktiivista kansalaisuutta.
Elinikäinen oppiminen yhdistää vastuullisuuden, luovuuden ja yhteisöllisyyden kestävän tulevaisuuden rakentamiseen. Sivistykseen perustuva lähestymistapa auttaa rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokaisen yksilön kulttuuri ja identiteetti voivat kukoistaa osana yhteisöä.”
Haastatellut kuuluvat Kvs-säätiön (Kansanvalistusseura sr.) valtuuskuntaan ja hallitukseen.
Sivistys katsoo tulevaisuuteen
Sivistyksen teemavuosi yhdisti suomalaiset sanoittamaan sivistystä uudestaan.
”Ymmärrys sivistyksestä osana kansallista identiteettiämme on syventynyt. Erityisesti esiin on noussut sivistyksen yhteisöllisyys: sivistys rakentaa yhteiskunnan resilienssiä ja vastuuta toisistamme ja ympäristöstämme”, toteaa teemavuotta koordinoivan, 150-vuotiaan Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi.
Opetus- ja kulttuuriministeriö kannusti toimeksiannossaan pyyhkimään pölyt sivistyksen päältä. Näin on tehty. Pölyjä on pyyhitty noin 250 tapahtumassa kotimaassa ja maailmalla, ja huiskaa on heilutellut yli 100 000 osallistujaa. Sivistyksen viesti on tavoittanut eri kanavissa yli 3 000 000 ihmistä.
Tapahtumissa on käsitelty teemavuoden kaikkia painopisteitä kestävästä tulevaisuudesta yhdenvertaisuuteen, tieteestä kulttuuriin ja taiteeseen ja lukutaidosta elinikäiseen oppimiseen. Digitalisaatio ja myötätunto sivistyksen osana ovat olleet läpileikkaavia teemoja.
Tapahtumien laaja kirjo on yllättänyt koordinaattorin: konsertteja, seminaareja, työpajoja, runokilpailuja, luku- ja opintopiirejä, teemaviikkoja. Vuoden anti kootaan raportiksi, joka julkistetaan maaliskuussa Sivistyksen tulevaisuus -seminaarissa.
”Tuloksia voidaan hyödyntää niin valtion kuin kuntien, kansalaisjärjestöjen ja yritysten työssä ja toiminnassa. Toivomme, että anti tulee näkyviin myös seuraavassa hallitusohjelmassa”, Tuomi sanoo.
Sivistyksen tulevaisuudessa on varjoja ja valoa. Julkisessa keskustelussa pohditaan säästöjen tuottamaa kurimusta sivistystoimijoille. Samanaikaisesti sivistystyön kentillä vahvistuu keskustelu sivistyksen merkityksestä ja sen tulevaisuuden toivoa luovasta sanomasta.
Tuomi toivoo, että keskustelut lähentyvät toisiaan. Monikriisiajassa sivistyksestä haetaan tukea esimerkiksi demokratian vahvistamiseen, kansallisen turvallisuuden edistämisen ja konfliktialueiden jälleenrakennustyöhön.
”Sivistys luo toivoa, mutta toimijoilla tulee toki olla riittävät resurssit. Suomi ja Pohjoismaat ovat kiinnostuksen kohteina tänä päivänä, eikä kiinnostus koske vain Nato-jäsenyyttä vaan myös sitä, mitkä ovat sivistysvaltion rakennuspalikat.”
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Kvs-säätiö (Kansanvalistusseura sr.) järjestävät Sivistyksen tulevaisuus -seminaarin Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki) 19. maaliskuuta 2025 kello 13–16. Se suunnataan kaikille teemavuoden tuloksista ja sivistyksen tulevaisuudesta kiinnostuneille. Ohjelma ja ilmoittautuminen avataan tammikuussa 2025. Tilaisuutta voi seurata verkossa.
Teksti: Kansanvalistusseura / Terhi Kouvo
