”Psykedeeliskenaario”, ”Terapialla ei ilmastonmuutosta ratkaista”, ”Nuorten mielenterveysongelmat ovat vakava uhka kansanterveydelle”, ”Mielenterveyspalveluiden kriisi”.
Siinä viime vuosien uutisotsikoita. Mielenterveys kiinnostaa tiedotusvälineitä ja provosoi keskustelua. Keskustelu kielii aidosta mielenkiinnosta.
Kyse ei ole enää vain mielenterveyshäiriöiden kauhistelusta tai vieraannuttamisesta, niin kuin joskus on saattanut olla. Nyt etsitään häiriöiden oletettuja juurisyitä ja halutaan ehkäistä häiriöitä oireiden hoitamisen sijaan.
Samaan aikaan saadaan signaaleja mielenterveyspalveluiden ahdingosta ja puhutaan jopa romahduksesta. Perinteinen yhtenäiskulttuuri on pirstoutunut. Ihmiset elävät erilaisissa kuplissaan.
Toisaalta maailma on tietoliikenteen avittamana pienentynyt. Globaalit uhkat ovat tulleet aamu-uutisten kautta kahvipöytiin asti. Ilmastonmuutos- ja tulevaisuusahdistus ovat monella yhä tavallisempi osa mielenmaisemaa.
Ihmisille on luontaista nähdä oma aika jotenkin erityisenä, jopa dramaattisena. Ajan ilmiöt tuntuvat kuormittavan mielenterveyttä poikkeuksellisella tavalla.
Vaikka näin olisikin, vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että hyvinvointi, turvallisuus ja monenlaiset toimintamahdollisuudet ovat koko ajan lisääntyneet. Esimerkiksi itsemurhat ovat meillä ja muualla länsimaissa lähes yksiselitteisesti vähentyneet.
Mieli osaa sopeutua, mutta rajansa kaikella
Lääketieteellisesti määritellyt mielenterveyshäiriöt eivät ole väestöepidemiologisten tutkimusten perusteella viime vuosikymmenien aikana merkittävästi lisääntyneet.
Voidaan toki kysyä, miksi ne eivät ole vähentyneet, vaikka hoitopalvelujen tarjonta on ainakin länsimaissa lisääntynyt. Yksi selitys on, että myös kansalaisten mielenterveystietoisuus on lisääntynyt.
Mihin mielemme sitten reagoi, kun mittausten mukaan esimerkiksi nuorten ja nuorten aikuisten psyykkiset oireet ja työuupumus ovat mittauksissa lisääntyneet? Huolta on kuultava. Herää kysymys, voiko tähän saada jostain apua.
Työelämän muutokset koettelevat ainakin niitä, jotka eivät tunne kehityksen suuntaa omakseen. Yhteiskunnan tarpeet ovat konkretisoituneet koulu- ja opiskeluelämän vaatimuksina, mikä varjostaa monen herkkyysikäisen elämää. Samaan aikaan älylaitteet ovat muuttaneet ihmisten välistä yhteydenpitoa pysyvästi.
Ajan haasteet voivat synnyttää huolta, kuormaa ja ahdistusta, joiden tarkoitus on ollut alun perin auttaa mieltämme sopeutumaan ympäröivän maailman tapahtumiin ja uuden luomiseen.
”Ehkä oireilua ei aina pitäisikään kiirehtiä heti hoitamaan.”
Ehkä ilmastonmuutoksen, sotien ja muiden yksityisten ja globaalien haasteiden aiheuttamaa oireilua ei aina pitäisikään kiirehtiä heti hoitamaan. Oireilua voi päinvastoin pitää merkkinä ihmiselle luontaisen kokemis- ja reagointimallin toiminnasta. Pitää vain tarpeen tullen ymmärtää yksilö- tai tilannekohtaisesti oireilun vakavuus.
Jos mielenterveyshäiriöiden lisääntymisen sijaan kyse on enemmänkin ihmisten hädästä ja avuntarpeesta, mitä pitäisi tehdä?
Mielenterveyden häiriöt ovat vain yksi tekijä muiden joukossa. Monet tarvitsevat tukea selviytymiseensä monimutkaistuvassa maailmassa ja elämän haasteissa. Tuore mielenterveysstrategia korostaakin mielenterveyden tukemisessa laaja-alaista yhteistoiminnallisuutta.
Ammattiavun tarpeen tunnistaminen on avainasia
Covid-19-pandemian alussa ihmisten ahdistuneisuus ja kuormittuneisuus lisääntyivät kautta maailman. Ihmiset sopeutuivat tilanteeseen kuitenkin eri tavoin. Raportoitiin myös myönteisiä seuraamuksia, kuten yhteenkuuluvuutta ja välittämistä.
Osalla mielenterveyshäiriöt lisääntyivät. Tämän ajatellaan liittyvän pandemian aiheuttamiin seuraamuksiin ihmisten elämäntilanteissa ja palvelujärjestelmässä.
On nähty, että reaktiivisen yleiskuormittuneisuuden lisäksi ihmisten työ- ja perhe-elämät kokivat monia muutoksia. Kun eristäytyneisyys muuttui tuen puutteeksi – eikä hoitojärjestelmä toiminut totutulla tavalla – mielen sopeutumis- ja kantokyky saattoi pettää palautumattomasti.
On siis olemassa myös oireyhtyminä tunnettuja ja toisinaan vakavia mielenterveyden häiriöitä. Niissä ihmisen kokemusmaailma ja kärsimys poikkeavat selvästi siitä, mitä voidaan pitää normaalina reaktiona ympärillä tapahtuville asioille.
Toimintakyky voi silloin heiketä työkyvyttömyyden tasolle. Mielialan lasku voi aiheuttaa jopa itsetuhoisuuteen päätyvää toivottomuutta. Todellisuudentaju voi pettää tavalla, joka uhkaa itseä tai ympäristöä.
Tällaisissa tapauksissa tarvitaan pätevää ja usein nopeaa ammattiapua. Tapausten huomaamisen ja niihin vaikuttamisen pitäisi olla käytävän mielenterveyskeskustelun tärkeimpiä seuraamuksia ja päämääriä.
Mielenterveys on myös oikeudenmukaisuusasia
Kansallinen mielenterveysstrategia 2030 on pitkän aikavälin selkänoja mielenterveyteen liittyvälle päätöksenteolle ja kehittämistyölle. Sen avainteemoja ovat positiivisen mielenterveyden tärkeyden tunnistaminen ja vaikeista mielenterveyden häiriöistä kärsivien huomioiminen ja puolustaminen.
Strategia lähtee ajatuksesta, että mielenterveys on meitä kaikkia ja myös yhteiskuntaa eteenpäin vievä voima. Siitä täytyy pitää huolta niin yksilöinä kuin yhdessäkin.
Vaikeissakin mielenterveyden häiriöissä voidaan tukea hyvinvointia, osallisuutta ja elämänlaatua. Tästä vastuun kantaminen on yksi hyvinvointivaltion laadun mittari.
”Huono-osaisuus ja mielenterveyshäiriöt kulkevat herkästi yhtä matkaa.”
Oma lukunsa mielenterveyden häiriintymisen tarinassa on kysymys oikeudenmukaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta. Huono-osaisuus ja mielenterveyshäiriöt kulkevat herkästi yhtä matkaa. Ne voivat vahvistaa toisiaan ja synnyttää haavoittuvuuksien loukkuja, joita meidän pitää ehkäistä.
Psykiatristen potilaiden elinajanodotteen lyheneminen saattaa kertoa sellaisesta hoitopalveluiden syrjivyydestä, joita ei pidä hyväksyä. Yksi mielenterveysstrategian pääviesteistä on meidän kaikkien mielenterveysoikeuksien kunnioittaminen. Se tarkoittaa myös mielenterveyspotilaiden oikeutta parhaisiin saatavilla oleviin hoitoihin.
Ratkaisut henkilökohtaisia, yhteisöllisiä ja teknisiä
Mielenterveyshäiriöiden luokittelua syytetään toisinaan normaalielämän medikalisoimisesta. Mielenterveyteen liittyvien käsitteiden selkiyttäminen on kuitenkin monella tapaa tärkeää. Sitä tarvitaan ymmärryksen ja tutkimisen takia – mutta myös ihmisten oikeuksien sekä päätöksenteon ja palvelujärjestelmän takia.
Meidän on voitava kokea ja tuntea kaikenlaista ilman pelkoa tulla syrjityksi. Meillä pitää myös olla oikeus sairastaa ja saada apua. Asiat voivat joskus kuormittaa aina uupumiseen asti, mutta se ei saa aiheuttaa syyllisyyden tunnetta.
Myös palvelujärjestelmä tarvitsee selkeyttä. On pohdittava, mitä hoidamme ammattimaisesti ja toisaalta millaiseen keskusteluun, apuun, tukeen ja yhteisöllisyyteen voimme tarjota muita keinoja.
Kohtaamme yhteiskuntien ja maailman pyörteissä yhä uusia mielen sopeutumisen haasteita. Osa niistä on ratkottavissa henkilökohtaisessa elämässä tai yhteistuumin. Osan kohtaamiseen täytyy miettiä uusia välineitä, alustoja ja yhteisöjä.
Perinteisten psykiatristen sairauksien hoitoon kehitetyn ammattimaisen hoitojärjestelmän ei ole mahdollista muuttua arkemme asiantuntijaksi tai korjaajaksi. Se on tarkoitettu sellaisen avun tarpeen ja hädän hoitamiseksi, jossa läheisten tuki ja elämän hyvät voimat eivät enää riitä.
Mielenterveyden ammattiapua tarvitsevien täytyy saada sitä viivytyksettä, yhdenvertaisesti ja parhaan vallitsevan osaamisen mukaisesti.
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.