Nuorten mielenterveysongelmista ja ahdistuksesta puhutaan paljon, mutta niihin johtavat syyt jäävät usein vähemmälle huomiolle. Eurooppalainen CCC-CATAPULT-tutkimushanke osoittaa, että nuorten ahdistus rippuu myös siitä, osaavatko aikuiset rakentaa nuorille toiveikasta tulevaisuutta.
Neljällä kaupunkialueella (Bristol Englannissa, Galway Irlannissa, Genova Italiassa ja Tampere Suomessa) toteutettuun kyselyyn osallistui lähes 1 900 nuorta. Heistä:
- 86 prosenttia ajatteli, että maailman johtajat eivät tee tarpeeksi ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi,
- 76 prosenttia ei luottanut edeltävän sukupolven kykyyn ratkoa ongelmaa ja
- 69 prosenttia koki, että päättäjät eivät kuuntele heitä.
Jo ilmastonmuutos itsessään aiheuttaa tutkimuksen mukaan nuorille voimakasta huolta. Turhautumista lisää aikuisten kyvyttömyys toimia tehokkaasti ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa ekologisempi elämäntapa ei ole vain yksilön toimien varassa.
Aikuisten ponnettomuuden edessä oma toiminta tuntuu nuorista usein merkityksettömältä. Miksi vähentää mopolla ajamista tai siirtyä kasvisruokavalioon, jos yhteiskunnan ruoria kääntävä sukupolvi tuntuu joka tapauksessa ohjaavan alusta kohti karikkoa?
Kaikkien tutkimushankemaiden nuoret purkivat turhautumistaan kouluissa tarjottavaan ilmastokasvatukseen: samat faktat toistuvat vuodesta toiseen. Ilmastonmuutos luonnontieteellisenä ongelmana tulee tutuksi, mutta askelmerkit kohti parempaa tulevaisuutta jäävät kouluilta osoittamatta.
Oppilaat odottavat ratkaisumalleja
84 prosenttia kyselyyn vastanneista nuorista piti tärkeänä, että myös opettajat kantavat vastuuta ilmastonmuutoksen ratkaisemisesta.
Nuorten omat ehdotukset ilmastokasvatuksen tarpeellisiksi sisällöiksi ovat ratkaisukeskeisiä. He haluavat:
- vaikuttamisen taitoja,
- ilmastotoimintaan osallistumista,
- eksistentiaalisia pohdintoja koko ihmiskuntaa kohtaavien uhkakuvien äärellä ja
- rohkeita keskusteluja vaikeista aiheista.
Kouluissa, joissa tällaista ilmastokasvatusta onnistutaan toteuttamaan, nuoret ovat siihen erittäin sitoutuneita ja motivoituneita. Nuorten välillä on kuitenkin eroja siinä, kuinka kiinnostuneita he ovat toimimaan kestävän maailman rakentamiseksi.
Kiinnostukseen vaikuttaa esimerkiksi se, miten toiveikas nuorten maailmankuva ja ihmiskuva on. Ne nuoret, jotka uskovat ihmisten pystyvän muuttumaan ja kehittymään läpi elämänsä sekä pitävät myös ihmisryhmien arvojen ja normien muuttumista mahdollisena, osallistuvat ilmastotoimintaan enemmän.
Näihin uskomuksiin voidaan koulussa myös vaikuttaa lisäämällä ilmasto- ja kestävyyskasvatuksen perustaksi katsomusten ja maailmankuvien tarkastelua.
Opettajat ovat hengessä mukana, mutta…
Hankkeessa haastateltiin myös eri oppiaineiden opettajia sekä muita kasvattajia. Tutkimustulosten mukaan opettajat antavat tukensa nuorten ajatuksille. He jakoivat kaikissa maissa nuorten huolen siitä, että koulun ilmastokasvatus on itseään toistavaa, ongelmakeskeistä ja pinnallista.
Opettajat olivat myös turhautuneita koulujen tai koulutusjärjestelmien rakenteisiin, jotka hidastavat näitä pyrkimyksiä. He peräänkuuluttivat yhteisöllistä sekä oppiainerajat ylittävää sisältöä ja toimintaa.
Myös monet kasvatustieteilijät peräänkuuluttavat uskallusta ajatella koko koulun tehtävää uusiksi. Muuten vallitsevien normien puitteissa tehtävät muutokset uhkaavat jäädä pinnallisiksi.
Ylläpitäviä vai uudistavia päätöksiä?
Jos sekä oppilaat että opettajat haluavat muuttaa koulua samaan suuntaan, kuka tai mikä vetää jarrusta?
Vaikka monet nuorten ja opettajien kehittämisajatuksista olisivat näennäisesti mahdollisia nykyisissäkin rakenteissa, resurssit ja koulutuksen tavoitteiden tärkeysjärjestys käytännössä määrittelevät niille rajat.
Aina kun koululle asetetaan uusia tavoitteita, jostain on voitava myös karsia.
Näkökulmien lisääminen opetussuuunnitelmateksteihin on helppo, mutta usein merkityksetön ja näennäinen tapa ratkaista asioita. Se perustuu kuvitelmaan opettajien loputtomasta kyvystä hoitaa yhä uusia tehtäviä samojen aikaresurssien ja osaamisen puitteissa.
Todelliset muutokset edellyttävät arvokeskustelua ja poisvalintoja:
- Kuinka paljon koulussa käytetään aikaa vallitsevaa järjestelmää (työelämää ja taloutta) ylläpitävien osaamisten kehittämiseen ja arviontiin?
- Kuinka paljon panostetaan niiden taitojen ja tietojen oppimiseen, joiden avulla järjestelmä voidaan muuttaa kestävämmäksi – esimerkiksi toisenlaisten tulevaisuuksien kuvitteluun, vaikuttamisen harjoitteluun tai elämän merkitysten pohtimiseen?
Jos nuorten näkökulmat halutaan ottaa vakavasti, uudistamisen taitoja olisi uskallettava ottaa koulujen ohjelmaan pian – siis jo ennen kuin niitä ryhdytään mittaamaan PISA-kilpailussa.
Tämän sisällön mahdollistaa Tampereen yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.