Marraskuussa 2021 Glasgow’ssa järjestettiin YK:n ilmastokokous. Kokouksessa Pariisin ilmastosopimukseen vuonna 2015 sitoutuneet 197 maata sopivat uusista toimenpiteistä.
Neuvottelut olivat pitkät ja vaikeat. Useat poliitikot, tutkijat ja asiantuntijat pettyivät lopputulokseen. Yhteiset sitoumukset päästövähennyksistä eivät nimittäin tule riittämään siihen, että maapallon lämpeneminen pysyy 1,5 asteessa laskettuna esiteollisesta ajasta.
Kokouksessa osallistujat ottivat kuitenkin myös tärkeitä yhteisiä edistysaskelia. Selkeimpänä läpimurtona voidaan pitää kaikkien jäsenmaiden periaatteellista sitoutumista lämpenemisen pysäyttämiseksi 1,5 asteeseen. Toisin sanoen Pariisin ilmastosopimukseen sitoutuneet maat pitivät tavoitteen saavuttamista edelleen täysin mahdollisena.
Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n mukaan Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteen saavuttaminen edellyttää kansalaisten aktiivista osallistumista.
Kysymys kuuluukin miten kansalaiset saadaan tekemään ilmastotoimia? Mikä rooli ilmastoviestinnällä on ihmisten kannustamisessa?
Pelko estää toimimasta
Lokakuussa Helsingin Sanomat julkaisi uutisen, joka herätti vain vähän huomiota.
Uutinen raportoi kyselytutkimuksesta, jonka mukaan yli 70 prosenttia suomalaisista ei luota ihmiskunnan kykyyn pitää maapallon keskilämpötilan nousua Pariisin ilmastosopimuksen rajoissa. Vain viidesosa suomalaisista luottaa poliitikkojen kykyyn ja haluun toimia niin, että ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan.
Pelko on vahvasti läsnä tämän hetken ilmastokeskustelussa. Media luo pääsääntöisesti kielteistä tulevaisuuskuvaa katastrofista, joka meitä odottaa, jos ihmiskunta ei vähennä ilmastopäästöjään. Mielikuva ei juuri rohkaise ihmisiä suunnittelemaan elämää vuosikymmenien päähän. Esimerkiksi moni nuori pelkää, että joutuu kokemaan elämänsä aikana maailmanlopun.
Medialla on valtava merkitys sille, miten ihmiset hahmottavat ihmiskunnan mahdollisuudet onnistua ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Jos ihmiset pelkäävät tulevaisuutta, he eivät uskalla toimia tulevaisuussuuntautuneesti. Pelottava tulevaisuus saa ihmisen elämään nykyhetkessä kuin se olisi heidän viimeinen elinpäivänsä.
Ilmastonmuutoksen hillinnän näkökulmasta olisikin olennaista saada ihmiset pelon sijaan uskomaan heidän teoillaan olevan vaikutusta. Ne ihmiset, jotka tekevät paljon ilmastotekoja, ajattelevat nimittäin useammin myös tulevaisuussuuntautuneesti.
Minä toimin, jos teoilla on vaikutusta ja muutkin toimivat
Vuonna 2020 julkaistun tutkimuksemme mukaan kansalaiset ryhtyvät ilmastotekoihin vain siinä tapauksessa, jos he uskovat, että heidän toimillaan on oikeasti vaikutusta ja toisaalta myös muut toimivat. Psykologi Albert Bandura on määritellyt tällaiset ajattelutavat minäpystyvyydeksi ja kollektiiviseksi pystyvyydeksi.
Minäpystyvyys viittaa henkilön uskomuksiin kyvyistään vaikuttaa omaan elämäänsä ja ympäristöönsä. Kollektiivinen pystyvyys viittaa uskomuksiin joukkovoiman kyvyistä saavuttaa toivottuja muutoksia yhteistoiminnallisesti.
Olennaista on, että pystyvyys koostuu ennen kaikkea uskomuksista eikä niinkään olemassa olevista kyvyistä ja mahdollisuuksista, vaikka ne usein ovat yhteydessä toisiinsa. Pystyvyysuskomusten on osoitettu selittävän laajalti ihmisten onnistumista tavoitteissaan.
Tutkimuksemme mukaan suomalaisten kokema pystyvyyden tunne omista vaikutusmahdollisuuksistaan ilmastonmuutoksen hillitsemisessä on varsin heikkoa. Kansalaisten kollektiivinen uskokin on vain hivenen korkeampi kuin usko omiin vaikutusmahdollisuuksiin.
Useampi kansalainen ryhtyisi ilmastotekoihin, jos heidät saadaan vakuuttumaan siitä, että henkilökohtaisilla teoilla on vaikutusta ja että muutkin tahot tekevät osansa. Kansalaiset tarvitsevatkin tietoa erilaisisten ilmastotoimenpiteiden vaikutuksista, sekä kansainvälisistä poliittisista toimenpiteistä että niistä joita he tekevät omassa arjessaan.
Ilmastoviestintä voi vahvistaa toivoa
Ilmastoviestinnässä on suhtauduttava vakavasti siihen, minkälaisia tulevaisuuskuvia ihmisille tarjotaan. Pahimmassa tapauksessa mediassa leviävät kielteiset tulevaisuuskuvat voivat rakentaa epäuskon kuilua kansalaisten, poliitikkojen ja yritysten välille.
Jos kansalaiset menettävät toivonsa ilmastonmuutoksen suhteen, he eivät usko ilmastotekojen vaikuttavuuteen, eivät ole kiinnostuneita tekemään ilmastotekoja arjessaan, eivätkä he esitä vaatimuksia tai kannatustaan poliittisille päättäjille ja yrityksille.
Kansalaisten pystyvyysuskon ja luottamuksen rakentaminen ovat kansallisten ja kansainvälisten ilmastotoimien onnistumiselle hyvin tärkeitä.
Albert Bandura mainitsee neljä keinoa ihmisten pystyvyysuskomusten vahvistamiseksi: 1) kokemusten tuottaminen pienistä onnistumisista, jotka liittyvät tavoitteen saavuttamiseen, 2) itselle samankaltaisten ihmisten onnistumisten havainnointi, 3) kannustus lähipiiriltä ja 4) myönteisten ajattelutapojen omaksuminen.
llmastouutisoinnissa painottuvat usein epäonnistumiset, eri tahojen väliset kiistat ja tekemättä jättämiset.
Jotta ilmastoviestintä voitaisiin valjastaa ilmastonmuutoksen hillinnän vipuvarreksi, sen tulisi Banduraa mukaillen 1) auttaa ihmisiä tunnistamaan ilmastotekoja, joita he jo nyt tekevät, 2) kertoa tarinoita erilaisista ihmisistä, ryhmistä ja yrityksistä, jotka ovat onnistuneet ilmastoteoissa 3) osoittaa luottamusta ihmisten kyvykkyyteen saavuttaa ilmastotavoitteet ja 4) korostaa ilmastotekojen moninaisia hyötyjä itselle sekä muille uhrautumispuheen sijasta.
Ilmastoviestintä voi helpottaa yhteisen ymmärryksen löytymistä ja rakentaa ajattelutapaa, jossa ilmastoteot nähdään hyödyllisinä ja palkitsevina. Ilmastoviestinnän tavoite ei voi olla saada mahdollisimman paljon huomiota. Sen sijaan viestinnän tulee luoda tieteelliseen tietoon perustuvaa toivoa.
Yhteiskunta on nyt vakuutettava siitä, että ilmastoneutraali tulevaisuus, jossa ilmaston lämpeneminen on pysäytetty, on toivottava ja parempi tulevaisuus.
Tämän sisällön mahdollistaa Helsingin yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.