Suomen TKI-politiikka ei tunnista terveystieteiden potentiaalia

• Jaa artikkeli X:ssä

Suomen kansantalouden merkittävimpiä ongelmia on työn alhainen tuottavuus. Työn tuottavuutta kasvatetaan parhaiten panostamalla korkeaa osaamista edellyttäviin ja korkean jalostusasteen tuotteisiin. Tätä vauhdittaa TKI eli tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoiminta.

Maaliskuussa julkistetun parlamentaarisen TKI-työryhmän loppuraportin toimenpide-ehdotukset painottavat koko koulutusketjun merkitystä tuottavuudelle. Raportti tuo myös esiin sen, että vain sijoittamalla merkittävästi lisärahoitusta sekä perus- että soveltavaan tutkimukseen voidaan olettaa suomalaisten yritysten saavuttavan kilpailuetua.

Vaikka periaatteista vaikuttaa olevan poliittista yhteisymmärrystä, työryhmän toimenpide-ehdotus numero 10 ”Teknologia- ja toimialaneutraalius” on jäänyt julkisessa keskustelussa taka-alalle. Ehdotuksen pääasiallisena viestinä on että ”Julkinen TKI-järjestelmä ei mikromanageroi eikä valitse voittavia yrityksiä, teknologioita tai toimialoja yksityiskohtaisella tasolla”.

Esitän, että tämä ei ole tähän mennessä suomalaisessa TKI-politiikassa pitänyt paikkaansa: valikointi on suosinut muutamia tiettyjä aloja. Suurelta osin siksi maamme onkin jäänyt merkittävästi jälkeen yhdessä maailman tärkeimmistä ja nopeimmin kasvavista kasvualoista, eli terveyden tutkimuksessa ja lääkekehityksessä.

Kolme pointtia terveyden tutkimuksen ja lääkekehityksen rahoituksesta:

1) Terveyden tutkimus ja lääkekehitys ovat suurimpia kasvualoja maailmalla, mutta niiden elinkeinoelämän potentiaalia ei ole ymmärretty Suomessa

Maailman väestön vanheneminen on jo pitkään lisännyt merkittävästi lääketieteellisten hoitojen ja diagnostiikan kysyntää. Vuonna 2022 globaali farmaseuttisten tuotteiden myynti oli noin 1,5 biljoonaa USA:n dollaria ja diagnostiikan noin 80 miljardia dollaria.

Selvitysten mukaan terveyden tutkimus tuottaa erittäin kustannustehokkaasti uusia hoitokäytäntöjä, jotka sekä parantavat hoidon tasoa että säästävät sairaanhoidon kustannuksia etupainotteisesti sairaaloissa, joissa tutkimus on toteutettu.

Pohjoismaista Suomi on ainoa maa, joka on terveysalan tuotteiden nettotuoja, kun muut pohjoismaat ovat nettoviejiä. Alan huimasta taloudellisesta potentiaalista ja muista hyödyistä huolimatta terveyden tutkimusta ei kuitenkaan nähdä suomalaisessa TKI-politiikassa merkittävänä kasvualana.

2) Suomen TKI-politiikka ei ole alaneutraalia

Suomen perinteiset kasvualat ovat olleet metsäteollisuus, tieto- ja viestintätekniikka ICT, ja yleisellä tasolla tekniset alat. Suomen TKI-politiikka ei ole kyennyt uudistumaan siten, että olisi alaneutraalisti panostettu nouseviin aloihin, kuten juuri terveyden tutkimukseen.

Tämä epäsuhta näkyy kaikilla tasoilla lähtien Suomen Akatemian rahoituksen jakaantumisesta eri tieteenalojen välillä. Siinä missä teknisten alojen rahoitus on tasaisesti kasvanut 1990-luvulta, nykyisessä toimikuntajaossa Suomen Akatemian yliopistoille suunnatusta rahoituksesta noin 37 prosenttia kohdistuu teknisiin tieteisiin (luonnontieteiden toimikunta) ja vain 17 prosenttia lääke- ja terveystieteisiin.

Telakkateollisuus saa miljoonien tai kymmenien miljoonien tukia lähes vuosittain, kun taas Kansallista syöpäkeskusta on rahoitettu 10 vuoden aikana yhteensä 3 miljoonalla eurolla. Aikoinaan Sipilän hallitus päätti hyvinkin nopealla päätöksenteolla tukea akkuteollisuutta ja alan tutkimusta yli puolella miljardilla eurolla. Samaan aikaan vireillä olleelle kansalliselle lääkekehityskeskukselle myönnettiin vasta seitsemän vuoden harkinnan jälkeen 20 miljoonaa euroa.

3) Vastuuministeriöt eivät ole kyenneet reagoimaan terveyden tutkimuksen kehitykseen ja tukemaan riittävästi alan kaupallistumisen edellytyksiä

Tärkeä tulevaisuuden tavoite vastuuministeriöille olisi parempi valmius reagoida terveysalan nopeaan kehitykseen mahdollistamalla tutkimuksen hyödyntämiseen tarvittavat rakenteet. Tekniset tieteet tuottavat usein ratkaisukeskeisiä tuloksia, joiden tuotteistaminen voi tapahtua ainakin osittain jo tutkimushankkeen sisällä. Terveysalojen tutkimus monesti vasta tunnistaa ilmiön, kuten sairauden syntymekanismin, mutta ei pysty tutkimusmenetelmillä nopeasti tuotteistamaan löydöstä.

Tämä erityispiirre tulee esiin esimerkiksi lääkekehityksessä. Lääkemolekyylin kehittäminen vaatii pitkiä ja monivaiheisia prosesseja, jotka eivät sovellu tutkimusympäristössä tehtäviksi. Toisena esimerkkinä on kliininen eli potilastutkimus, jonka hyötyjä sekä potilaille että sairaanhoitojärjestelmällemme ei voida ulosmitata ilman erityisiä rakenteita. Näitä ovat kliinisten tutkimusten tekemiseen erikoistuneet sairaalavetoiset keskukset.

Kilpailijamaissa valtio ja alan ministeriöt ovat erittäin voimakkaasti tukeneet tällaisten rakenteiden perustamista, kun taas Suomessa vastaavien rakenteiden perustaminen kestää vuosikausia. Silloinkin ne ovat täysin alirahoitettuja odotuksiin nähden.

Vastuuministeriöiden pitääkin ymmärtää tähänastista paremmin terveysalojen soveltamisen erityispiirteet ja luottaa alan parhaiden asiantuntijoiden kokemukseen siitä, miten terveysalan tutkimuksen hyödyntäminen tulisi tehdä.

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Tutustu muihin vapaan lukuoikeuden Akatemia-artikkeleihin