Kuvittele itsesi lenkiksi sukupolvien ketjuun, jossa kaikki osaaminen ja tietäminen kertautuu vuosisataisena, maantieteen ja tieteenalojen rajat ylittävänä vuoropuheluna.
Näin Suomen tiedekeskukset ry:n pääsihteeri Johanna Enqvist näkee tiedeyhteisön.
”Tieteen voima perustuu ylisukupolviseen yhteisöllisyyteen ja vuorovaikutukseen. Tiedeyhteisöt etsivät totuutta ja muodostavat tietoa ihmettelemällä ja ajattelemalla yhdessä”, hän kuvaa.
Tieteellinen tieto, sen luotettavuus ja pätevyys, kattavuus ja objektiivisuus kumpuavat tiedeyhteisön moninaisuudesta, toisiaan täydentävien, haastavien ja korjaavien näkökulmien mosaiikista.
Mosaiikkia vahvistamaan tarvitaan myös kansalaisia. Siksi kaikille avoimen, opetus- ja kulttuuriministeriön nimeämän Sivistyksen teemavuoden yksi painopiste on tieteestä sivistykseksi.
”Yhdessä ajattelu, kokemusten jakaminen ja yhteisen ymmärryksen kerryttäminen rikastavat tiedettä ja erilaisten yhteisöjen ja ihmisten mahdollisuuksia rakentaa kestävää tulevaisuutta”, Enqvist sanoo.
Kestävä tulevaisuus yhdistää
Yhteisöllisyyteen tähtää myös tieteen ja toivon taloksi perustettu Puistokatu 4. Se on kahden yksityisen toimijan, Tiina ja Antti Herlinin sekä Maja ja Tor Nesslingin säätiöiden, alulle panema yhteisö. Monialainen tutkijoiden ja toimijoiden talo yhdistää tutkijat ja erityisesti kestävyyskysymyksistä kiinnostuneet sidosryhmät päättäjistä ja liike-elämästä kansalaisyhteiskunnan toimijoihin ja kansalaisiin.
”Pyrimme pois pirstoutuneisuudesta ja pistemäisyydestä, avaamaan mahdollisuuksia vuorovaikutukseen eri alojen ja sektoreiden ihmisten kanssa.” – Minttu Jaakkola
Talossa on haettu uudenlaisia toimintamalleja dialogin vahvistamiseksi.
”Taloomme voi esimerkiksi kutsua itsensä lounaalle yhteisömme tutkijan kanssa. Yhteisessä pöydässä käytävä vuoropuhelu on tutkijallekin mahdollisuus kokeilla erilaista keskustelua verrattuna akateemiseen tiededebattiin”, Puistokatu 4:n toiminnanjohtaja Minttu Jaakkola sanoo.
Yliopisto on sivistysvaltion kivijalka
Myös yliopistot tuovat tieteentekijöitä ja kansalaisia vuoropuheluun. Esimerkiksi Helsingin yliopisto järjestää Tiedekulmassaan tutkijavetoisia keskusteluja, ja Tampereen yliopiston mediatutkijat keskustelevat kirjastonkäyttäjien kanssa uutisaiheista.
Suomen Akatemian pääjohtaja Paula Eerola huomauttaa, että yliopistoilla on alusta alkaen ollut kaksi tehtävää. Ensinnäkin ne ovat tutkimuksellaan edistäneet tieteen kehitystä. Toiseksi ne ovat tieteeseen pohjautuvalla korkeimmalla opetuksellaan kehittäneet ympäröivää yhteiskuntaa.
”Alussa tämä tarkoitti sivistyksen edistämistä papiston ja virkamiehistön koulutuksen kautta, sittemmin tehtävä on laajentunut kaikille koulutuksen ja tutkimuksen aloille tekniikasta taiteeseen, kulttuuriin ja palveluihin. Suomen yliopistoilla on ollut erityinen asema sivistysvaltion identiteetin rakentamisessa niin yhteiskunnan, kielen ja kulttuurin kehittämisen kuin kansallisen teknologisen tietotaidon kartuttamisen kautta”, hän sanoo.
Yhteiskunnan kehittäminen on esimerkiksi lobbaamista poliitikoille, asiantuntijana toimimista työryhmissä, tieteen yleistajuistamista ja tilaustutkimusta.
Tuore tutkimustieto auttaa hahmottamaan yhteiskuntamme yhä monimutkaistuvaa kokonaisuutta ja syy–seuraus-suhteita. Siksi se on oleellista päättäjille, jotka esimerkiksi koulutuspolitiikallaan linjaavat tulevaisuutta.
Siinä missä yliopistoinstituutio on aiemmin nojannut tieteen riippumattomuuteen, se halutaan nyt nähdä myös taloudellisen kehityksen ja kansallisen kilpailukyvyn moottorina. Samalla yliopistot ovat yhä riippuvaisempia sidosryhmistään ja varainhankinnastaan. Nähtäväksi jää, mikä on humboldtilaisen sivistysyliopiston ja sen sivistystehtävän tulevaisuus.
Kansalaistiede luo toimijuutta
”Tiede tarkoittaa uutta tietoa, ja uusi tieto on kaiken uuden toiminnan perusta. Se rakentaa uusia teknologioita, käytänteitä, hoitomuotoja, palveluita”, Paula Eerola sanoo.
Tieto on kuitenkin koettava omaksi, jotta se muuttuu toiminnaksi. Eerolan vastaus toimijuuden vahvistamiseksi onkin kansalaistiede. Se tuo mukaan perinteisen tiedeyhteisön rajat ylittävän yhteisöllisyyden ja mahdollistaa näin tuoreet näkökulmat tutkittavaan ilmiöön.
”Kansalaistiede toteutuu mitä parhaimmin, kun passiivisista tutkimuksen kohteista tulee aktiivisia tutkimustoimijoita”, hän sanoo.
Kansalaistiede myös purkaa tutkijan auktoriteettiasemasta juontuvia valta-asetelmia. Osallisuus vahvistaa sivistystä.
”Onnistuneista esimerkeistä käyvät kehittyvien maiden hankkeet, joissa kyläyhteisö tai muu paikallinen toimija on osa tutkimushankkeen ohjausta ja toteuttamista. Meillä Suomessakin toteutetaan esimerkiksi syöpätutkimusta, jossa potilasjärjestö on mukana”, Eerola kertoo.
Kansalaistiede näkyy myös meneillään olevan kaikille avoimen Sivistyksen teemavuoden tapahtumissa. Esimerkiksi Tampereen yliopiston Arkisuomien kielitietoisuudet ja muutos -hanke kutsuu kielestä ja kielenkäytöstä kiinnostuneet keskustelemaan kanssatutkimuskokeiluista lokakuiseen webinaariinsa.
Missä on tutkijan paikka?
Sivistyksen teemavuoden 2024 painopisteet
- Kestävä tulevaisuus
- Monimuotoisuus, yhdenvertaisuus ja uussuomalaisuus
- Tieteestä sivistykseksi
- Kulttuuri ja taide sivistyksen edelläkävijänä
- Lukutaito ja dialogi
- Elinikäinen oppiminen ja sivistys
Lisäksi läpileikkaavat teemat ovat digitalisaatio ja myötätunto.
Tiedepääomalla tarkoitetaan yhteistä ymmärrystä tieteestä, tiedosta ja tietämisestä. Puistokatu 4 on ottanut tehtäväkseen kerryttää tiedepääomaa tuomalla keskusteluun asioiden keskinäisriippuvuuksia.
”Tiede tulee aina liittää ympäröivään maailmaan – siihen, jossa elämme. Onko tutkijoilla tilaisuuksia ja paikkoja jakaa tiedepääomaansa laajemmin erilaisille sidosryhmille ja kytkeä sitä muiden ajatteluun?” Minttu Jaakkola kysyy.
Tieteentekijän on löydettävä itselleen luonteva tapa toimia yhteiskunnassa ja asemoiduttava tasavertaiseksi muiden ihmisten kanssa. Se voi olla oppimisen paikka.
”Usein tutkijat nähdään tietolähteenä ja soihdunkantajana, vaikka hekin ovat ihmisiä, joilla on tunteita, arvomaailma ja henkilökohtainen näkökulma tutkimukseen. Tutkija voi tehdä virheitä, ja tutkimus voi johtaa myös kielteisiin vaikutuksiin. On tärkeää säilyttää kriittisyys”, Jaakkola sanoo.
Tutkimustieto on jokaisenoikeus
Oikeus tutkimustietoon on sivistyksellinen jokaisenoikeus. Se toteutuu vain, jos tieto on jokaisen ulottuvilla ja hyödynnettävissä.
Päällisin puolin tutkimustietoon nojaavalle yhteiskunnalle kuuluu hyvää. Tutkimuksen volyymi kasvaa kasvamistaan, niin myös tutkimustiedon volyymi. Tuloksia julkaistaan avoimesti, ja tutkimusorganisaatiot viestivät tuloksistaan yhä aktiivisemmin.
”Avoimuus on tieteen perusarvo.” – Paula Eerola
Suomen Akatemia on vahvistanut jokaisenoikeuksia tutkimustietoon esimerkiksi siten, että sen rahoittama tutkimus on julkaistu avoimesti jo vuosien ajan. Pääjohtaja Eerola kuitenkin muistuttaa, että tutkimustiedon avoimuus on eri asia kuin sen saavutettavuus.
Tieto on yhä valtaa – mutta harvainvaltaa
Paula Eerolan mukaan tarvitsemme keskustelua tutkimustiedon saavutettavuudesta ja siitä, miten se välitetään tiedeyhteisön ulkopuolelle.
”Onko tieto oikeasti saavutettavassa muodossa, kun mediakenttä muuttuu ja tiedonlukutaito on yhä suurempi haaste?” hän kysyy.
Arjessamme tiede ponnahtaa tietoisuuteemme esimerkiksi iltapäivälehden lööppinä tai uutisena sosiaalisen median virrassa. Uutisotsikon viestimä tutkimustulos kuitenkin rakentuu aiempien päälle, osana useiden tutkijoiden yhteistä, vuosikymmenten mittaista keskustelua.
”Meidän tulee ymmärtää tutkimustieto osana laajempaa keskustelua eikä ehdottomana totuutena”, Minttu Jaakkola huomauttaa.
Esimerkkinä aidosta tutkimustiedon saavutettavuudesta Eerola nostaa esiin Tieteellisten seurain valtuuskunnan (TSV) koordinoiman työn. Se konkretisoituu esimerkiksi avoimen tieteen julistuksena.
”Avoimen tieteen julistus edistää avoimuutta tieteen perusarvona kaikessa tutkimusyhteisön toiminnassa”, hän sanoo.
Jatkuvan kehitettävän linjapaperin ovat allekirjoittaneet kaikki korkeakoulut ja liki kaikki tutkimuslaitokset. Näin ne ovat sitoutuneet edistämään yhteiskunnan sivistystä ja innovaatiotoimintaa, parantamaan tutkimuksen tuotosten ja niihin perustuvien oppimateriaalien laatua sekä kehittämään tiedeviestintää.
Tieteestä sivistykseksi
Sivistyksen teemavuoden painopiste, tieteestä sivistykseksi, ohjaa ajatukset myös ihmisyyteen ja arvoihin.
”Sivistys edustaa tieteen tavoin yhteisöllistä tietoisuutta, ylisukupolvista viisautta ja parviälyä, jossa tiivistyy ihmisyyden moninaisuus. Sivistys on samalla liikettä kohti yhdessä neuvoteltavia päämääriä, ihmisyyttä ja yhteiskuntaa määritteleviä ihanteita, mahdollisuuksia ja tavoitteita”, kotimaisten tiedekeskusten ja -museoverkoston toiminnanjohtaja Johanna Enqvist sanoo.
Verkosto määrittelee tiedepääoman sivistyksen ulottuvuudeksi, joka elää jaettuina arvoina, arvostuksina ja asenteina ihmisten välisissä suhteissa ja vuorovaikutuksessa. Sitä kartuttamalla edistämme yhteiskunnallista luottamusta, oikeudenmukaisuutta ja yhdenvertaisuutta.
”Tiedon ja tietämisen tuella rakentuva toimijuus johtaa aktiiviseen kansalaisuuteen ja yhteiskunnalliseen osallisuuteen.” – Johanna Enqvist
Tiedepääoman avulla tunnistamme ihmisten moninaisten taustojen ja tilanteiden yhteyttä siihen, millainen asema tieteellä ja tutkimustiedolla heidän elämässään kulloinkin on.
”Kyky oppia, muodostaa, koota ja punnita tietoa ei ole pelkästään tulevaisuuden välttämätön työelämätaito vaan perusta ihmislajin ja koko elonkirjon selviytymiselle. Perusymmärryksen tieteen työkaluista ja tutkimisen tavoista pitäisikin kuulua tulevaisuuden kansalaistaitoihin”, Enqvist sanoo.
Se on elinikäisessä oppimisessa kertyvää arkisivistystä.
Tutkimustieto lisää ymmärrystämme maailmasta, ja ymmärrys maailmasta vahvistaa kykyämme eläytyä toisen osaan. Myötätunnosta kumpuaa toiminta kestävän tulevaisuuden hyväksi.
Termit tutuiksi
Kansalaistiede (citizen science) on tieteellistä tutkimusta, jonka tavalliset ihmiset, kansalaistieteilijät, toteuttavat osittain tai kokonaan. Vaikka tutkimusta johtaa yleensä koulutettu tutkija, kansalaistieteilijät eivät ole tutkimuksen kohteita vaan sen tekijöitä. Kansalaistiede on tärkeä osa avointa tiedettä.
Kanssatutkimus (co-research) on lähestymistapa, jonka menetelmiä esimerkiksi kansalaistiede hyödyntää. Siinä tutkimukseen osallistuvat ovat oman elämänsä asiantuntijoita ja ammattitutkijan kanssa tasavertaisia tutkimuskumppaneita. Näin puretaan tutkijan ja kanssatutkijoiden välisiä valta-asetelmia.
Sivistysyliopisto on saksalaisen Wilhelm von Humboldtin (1767–1835) mukaan nimetty, yksilön vapautta ja tieteen riippumattomuutta korostavasta sivistysihanteesta juontuva yliopistoihanne.
Tiedekeskus on oppimiskeskus, joka tekee tieteestä ymmärrettävää kaikenikäisille ihmisille. Se edistää tieteellistä ajattelua ja yleistä kiinnostusta tiedettä kohtaan. Kävijät voivat oivaltaa tieteen ilmiöitä toiminnallisesti ja kokemuksellisesti.
Tiedepääoma on elämän mittaan yhdessä oppien ja sosiaalisissa verkostoissa karttuva ymmärrys tieteestä. Käsitteen kehitti professori Louise Archer tutkimusryhmineen sosiologi Pierre Bourdieun kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman käsitteestä.
Transdisiplinäärinen tutkimus on tutkimusta, jossa eri tieteenalat ja tieteen ulkopuoliset toimijat osallistuvat tutkimusprosessiin. Siinä tutkimuksen kohteet otetaan mukaan tutkimushankkeen aktiivisiksi toimijoiksi.
Teksti: Kansanvalistusseura / Elina Heiskanen ja Terhi Kouvo
