MustReadin sähköpostimedioiden joukko kasvaa jälleen, kun teollisuuden teemoja käsittelevä MustRead Teollisuus aloittaa 27. helmikuuta. MustRead Teollisuus on journalistinen julkaisu, joka pureutuu teollisuusyritysten haasteisiin, ratkaisuihin, tavoitteisiin ja näkymiin ja kertoo, mitä päättäjien on tärkeää tietää teollisuuden eri toimialoista juuri nyt.
MustRead Teollisuuden päätoimittajana toimii toimittaja Markus Leskinen. Leskinen on aiemmin työskennellyt MustReadin Oulun-kirjeenvaihtajana. Hänellä on aiempaa työkokemusta myös Kalevasta ja Ylestä.
Uudessa julkaisussa Leskinen haluaa tuoda esiin teollisuuden monipuolisuutta: teollisuus on muutakin kuin otsikoissa useimmiten viliseviä lakkoja, tuloksia ja irtisanomisia.
“Teollisuudesta kirjoitetaan Suomessa vähän verrattuna siihen, kuinka merkittävä se on yhteiskunnan kannalta.”
Leskinen pitää sähköpostimedian vahvuuksina ytimekkyyttä ja sitä, että tieto tuodaan lähelle lukijaa. Ensimmäinen, tänään ilmestyvä MustRead Teollisuus keskittyy teknologiateollisuuden työvoimapulaan.
Arvion mukaan teknologiateollisuus tarvitsee 130 000 uutta työntekijää seuraavan kymmenen vuoden aikana, mutta osaajat ovat jo nyt paikoin kiven alla. Isossa kuvassa teollisuuden syvenevä osaajapula heijastuu koko maan talousnäkymiin ja esimerkiksi siihen, pysyvätkö yritykset ja työpaikat Suomessa.
MustRead Teollisuuden ensimmäinen numero tuo esiin, että hopealuotia ei ole. Ratkaisuja tarvitaan monella eri taholla, Leskinen sanoo.
“Koska työvoimapula tulee pahenemaan, kiviä kannattaa käännellä jo nyt.”
MustRead Teollisuus on yhteiskunnallisille päättäjille suunnatun, vuonna 2017 käynnistetyn MustReadin sisarjulkaisu. Pidempiä juttuja julkaisevan MustRead-verkkomedian lisäksi MustRead julkaisee jo toistakymmentä erilaista sähköpostimediaa. Osa julkaisuista on luonteeltaan väliaikaisia, kuten parhaillaan ilmestyvä MustRead Eduskuntavaalit.
Kaikki MustReadin lukijat ovat automaattisesti myös MustRead Teollisuus -sähköpostimedian saajien listalla.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.