“Vanhoja ihmisiä ei saa hylätä koteihinsa” – Suomessa painotetaan kotihoitoa, mutta siihen suunnatut resurssit ovat aivan liian pienet

• Jaa artikkeli X:ssä

Niin Suomessa kuin monessa länsimaassa ikääntymispolitiikkaa on jo pitkän aikaa ohjannut ”paikoillaan vanhenemisen” -eetos. 

Tavoitteena on, että yhä useampi ikäihminen elää itsenäisesti ja omassa yksityiskodissaan myös viimeisinä elinvuosinaan. Tutkimusten pohjalta tiedetään, että eläminen itselle tutussa ympäristössä luo merkityksellisyyttä ja turvallisuuden tunnetta sekä edistää hyvinvointia. 

Tutusta kodista voi kuitenkin muodostua myös kielteisten kokemusten paikka, jossa iäkkäiden ihmisten hyvinvointi ja turvallisuuden tunne ovat toistuvasti uhattuina. Viimeaikaiset tutkimukset ovatkin osoittaneet, että vanhat ihmiset eivät halua asua kotona niin pitkään kuin mahdollista vaan pikemminkin niin kauan kuin se on mielekästä. On aika murtaa myytti siitä, että kaikkien vanhojen ihmisten tulisi asua omissa kodeissaan.

Laitoshoitoon on yhä hankalampi päästä

Kansainvälisesti katsottuna Suomea voidaan pitää eräänlaisena suunnannäyttäjänä ikääntyvien kotihoidon järjestämisessä. 

Viimeisen 25 vuoden aikana perinteinen laitos/vanhainkotihoito on purettu lähes kokonaan. Tilalle ovat tulleet erilaiset tuetun asumisen muodot, joista keskeisin on kuntien ja kaupunkien tarjoama kotihoito. SOTE-uudistuksen myötä vastuu iäkkäiden palvelujen, kuten myös kotihoidon järjestämisestä siirtyy uusille hyvinvointialueille vuonna 2023. 

Niin sanotun vanhuspalvelulain mukaan kunnan on järjestettävä iäkkäälle henkilölle laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka ovat hänen tarpeisiinsa nähden oikea-aikaisia ja riittäviä. Iäkkään henkilön arvokasta elämää tukeva pitkäaikainen hoito ja huolenpito on kuitenkin ensisijaisesti toteutettava kotiin annettavilla ja muilla sosiaali- ja terveydenhuollon avopalveluilla. 

2010-luvulta lähtien kotihoidon painotus kiihtyi entisestään. Vielä ennen vuotta 2015 tehtyä lakimuutosta ikääntyneellä oli oikeus pitkäaikaiseen laitoshoitoon arvokkaan elämän turvaamiseksi, kun se on nykyisin mahdollista ainoastaan lääketieteellisistä tai asiakas- ja potilasturvallisuuteen liittyvistä syistä. 

Lakimuutoksen jälkeiset vuodet ovat osoittaneet, etteivät ympärivuorokautisen hoidon kriteerit ole ainakaan lieventyneet. Ympärivuorokautisen hoidon saamisesta onkin tullut yhä vaikeampaa niille, jotka tarvitsevat sitä kaikkein eniten. 

Kotihoidon asiakkaat ovat yhä huonokuntoisempia ja myös työntekijät väsyvät

Ikääntymispolitiikan ja -lainsäädännön uudistukset ovat johtaneet tilanteeseen, jossa ikääntyneet kotihoidon asiakkaat ovat entistä huonokuntoisempia ja hoivan tarve on suuri. Yli puolet kotihoidon asiakkaista tarvitsee apua päivittäisissä toimissaan. Viidesosan koteihin käyntejä on päivittäin kolme tai enemmän. 

Aiemmin kotihoito oli selkeämmin kokonaisvaltaista sosiaalipalvelua ja sisälsi paljon erilaisia kodinhoidollisia tehtäviä kuten siivousta ja ruoanlaittoa. Nykyisin korostuu terveydenhoidollinen puoli vaikka moni kotona asuva kaipaisi kipeästi myös sosiaalista tukea.

Useampi kuin joka kolmas kotihoidon asiakas kokee yksinäisyyttä, viidennes kokee ettei hoitajilla ole riittävästi aikaa heille ja saman verran on heitä, jotka viettävät kaiken aikansa sisätiloissa. Lisäksi joka kymmenennellä on vaikeuksia kattaa terveys- ja sosiaalipalveluihin liittyviä kustannuksia.

Yhä useampi kotihoidon asiakas on täysin muiden ihmisten avun varassa esimerkiksi pitkälle edenneen muistisairauden tai liikuntakyvyttömyyden vuoksi. 

Kotihoidon sisällöllinen muutos näkyy konkreettisesti työntekijöiden arjessa. Kotihoidon työntekijöiden käynnit yksittäisen ikäihmisen luona ovat lyhentyneet. 15 minuutin käyntejä voi olla yhden päivän aikana jopa yli 20 eri asiakkaan kotiin. Työntekijöillä on siis kova kiire ja vähäinen mahdollisuus vaikuttaa oman työnsä sisältöön.  

Merkittävä osa kotihoidon työntekijöistä kokee uupumista ja riittämättömyyttä omassa työssään. Myös keskitetyissä asiakas- ja palveluohjausyksiköissä työskentelevät joutuvat yhä useammin toimimaan oman organisaationsa portinvartijoina. Päämääränäänä on usein estää tukea tarvitsevien vanhojen ihmisten pääsy raskaampien palveluiden eli niin kotihoidon kuin ympärivuorokautisen hoidon piiriin. 

Nykytilanne ei voi jatkua

Yli 180 000. Luku on suuri. Näin moni yli 65-vuotias ihminen Suomessa oli kotihoidon asiakkaana vuonna 2020 ja määrä lisääntyy yli tuhannella vuosittain. 

Vaikka kotihoitoa saavien ja sitä tarvitsevien ikääntyneiden määrä kasvaa jatkuvasti, kotihoitoa koskeva poliittinen keskustelu on ollut hämmästyttävän vähäistä. 

Viimeistään nyt tilanteen vakavuuteen tulisi kuitenkin herätä. Kotihoitoa painottava politiikka tarvitsee tuekseen aitoa halua kehittää palveluiden sisältöjä ja panostusta resursseihin. Nykytilanteen jatkuessa Suomi tullaan muistamaan maana, joka hylkäsi vanhat ihmiset omiin koteihinsa ja jossa työntekijät ovat jatkuvasti ylikuormittuneita. 

 

Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.

Tutustu muihin vapaan lukuoikeuden Akatemia-artikkeleihin