Edustuksellisen demokratian kriisistä on puhuttu jo vuosikymmenien ajan. Kriisipuhe tavallaan kuuluu demokratiaan. Demokraattinen päätöksenteko vaikuttaa hitaalta ja se tuottaa aina jollain lailla epätyydyttäviä päätöksiä. Tyytymättömyys päätöksiin heijastuu usein demokraattiseen järjestelmään liittyvänä epäluottamuksena ja kritiikkinä.
Edustuksellisessa demokratiassa kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa ennen kaikkea vaalien ja puolueiden kautta – äänestämällä, toimimalla puolueissa ja asettautumalla ehdokkaaksi. Demokratian näkökulmasta puolueiden tehtävänä on tarjota kansalaisille kokonaisvaltaisia ideologisia näkemyksiä yhteiskunnan tulevaisuudesta.
Eri asia kuitenkin on, tarjoaako puoluepoliittinen vaikuttaminen enää nykyisessä monimutkaisessa maailmassa riittävästi mahdollisuuksia vaikuttamiseen?
Vähemmän vastakkainasettelua
Perinteisen edustuksellisen demokratian vahvuus on, että puolueet tarjoavat kansalaisille kokonaisvaltaisia ideologisia näkemyksiä. Tämä on samalla myös puolueperusteisen edustuksellisen demokratian heikkous. Monimutkaisissa yhteiskunnissa monet asiakysymykset eivät nimittäin sovi perinteisiin ideologisiin jakolinjoihin, mikä osaltaan heikentää ihmisten sitoutumista puolueisiin.
Toisaalta puolueiden välinen kilpailu johtaa usein asiakysymysten henkilöitymiseen ja keskustelu ajautuu helposti identiteettiperusteisiin me vastaan muut -asetelmiin. Sosiaalisen median keskustelut lisäävät osaltaan polarisaatiota eli vastakkainasettelua. Polarisaatio taas hankaloittaa rakentavaa julkista keskustelua.
Yksittäisiin asiakysymyksiin keskittyvistä osallistumismuodoista, joita toisinaan kutsutaan demokratiainnovaatioiksi, on toivottu puolueperusteisen edustuksellisen demokratian täydentäjää. Osallistuva demokratia onkin jatkuvasti esillä julkisessa keskustelussa ja myös osa suomalaisista poliitikoista vetoaa sen lisäämisen puolesta.
Uusia osallistumismuotoja – eli demokratiainnovaatioita – ovat esimerkiksi kansalaisaloitteet, kansanäänestykset ja erilaiset puntaroivat kansalaiskeskustelut kuten kansalaisraadit ja -paneelit.
Puntaroivissa kansalaiskeskusteluissa satunnaisesti valitut kansalaiset kuulevat asiantuntijoita ja käyvät moderoituja keskusteluja eri näkökulmia edustavien kansalaisten kanssa. Tutkimukset osoittavat, että puntaroivilla kansalaiskeskusteluilla on potentiaalia käsiteltäessä monimutkaisia ja polarisoivia asiakysymyksiä. Keskusteluilla on myös vastakkainasettelua vähentävä vaikutus.
Puntaroivia kansalaiskeskusteluja on järjestetty viime aikoina etenkin ilmastokysymysten osalta useissa eri maissa. Suomessakin järjestettiin keväällä 2021 ilmastotoimia arvioiva kansalaisraati. Raati käsitteli esimerkiksi liikennettä ja asumista koskevia kiistanalaisia ilmastotoimia sekä arvioi niiden oikeudenmukaisuutta eri väestöryhmien näkökulmista. Raadin julkilausumaa hyödynnetään myös Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman (KAISU) valmistelussa.
Päätösten harkinta uusista näkökulmista
Kriitikkojen mukaan demokratiainnovaatiot voivat heikentää parlamentaarisen demokratian toimintakykyä ja legitimiteettiä. Esimerkiksi kansalaisaloitteiden ja kansanäänestysten liian suuri painoarvo saattaa johtaa tempoilevaan politiikkaan. Erityisesti neuvoa-antavien kansanäänestysten tulokset voivat kriitikkojen mukaan ohjata liikaa parlamentaarista keskustelua ja vaikuttaa edustajien harkintakykyyn.
Toisaalta uudet osallistumismuodot ovat luonteeltaan neuvoa-antavia. Ne eivät siis rajoita edustajien päätösvaltaa tai -vastuuta, ja kansalaisosallistumisen vaikutus politiikkaan jää siksi usein olemattomaksi.
Riskinä on myös, että päätöksentekijät poimivat ”rusinat pullasta” eli seuraavat kansalaisosallistumisen kautta tulleita suosituksia siinä määrin, kun ne sopivat omaan, ennalta määrättyyn agendaan. Tämä on puolestaan omiaan aiheuttamaan turhautumista osallistujien keskuudessa sekä epäilyjä näennäisosallistumisesta.
Miten uudet osallistumismuodot sitten tulisi kytkeä poliittiseen päätöksentekoon, jotta kriitikkojen uhkakuvat eivät toteudu?
Uudenlaisella kansalaisosallistumisella on hyvinkin erilaisia funktioita poliittisessa päätöksenteossa. Kansalaisaloitteilla vaikutetaan poliittiseen agendaan, puntaroivissa kansalaiskeskusteluissa sovitellaan yhteen eri näkökantoja ja kansanäänestysten avulla voidaan vaikuttaa päätöksiin suoremmin.
Uudet osallistumismuodot tulisi kytkeä edustukselliseen päätöksentekoon siten, että ne parantavat poliitikkojen edellytyksiä keskustella ja harkita päätöksiä uusista näkökulmista.
Otetaan esimerkiksi kansalaisaloite. Koska kansalaisaloitteita käsitellään kuten muitakin lakialoitteita, ne tuottavat sellaisia uusia avauksia, jotka nousevat kansalaisten keskuudesta. Tämä ei kuitenkaan vähennä kansanedustajien roolin merkitystä. Valiokunnissa tapahtuvalla harkinnalla on edelleen keskeinen rooli kansalaisaloitteiden käsittelyssä.
Kokeilut eivät riitä
Kansalaisaloite on esimerkki institutionalisoituneesta kansalaisosallistumisesta, koska lainsäädännössä määritellään aloitteen tekemisen edellytykset ja myös aloitteen käsittelystä eduskunnassa.
Järjestelmä on kansalaisten näkökulmasta selkeä ja käyttäjäystävällinen – ei vähiten oikeusministeriön tarjoaman alustan ansiosta.
Kansalaisaloitteita lukuun ottamatta uusia osallistumismuotoja käytetään kuitenkin satunnaisesti ja kokeiluluontoisesti. Esimerkiksi kansanäänestysten tai puntaroivien kansalaiskeskustelujen käyttö riippuu lähinnä päätöksentekijöiden tahdosta kuulla kansalaisia jossain tietyssä asiakysymyksessä.
Demokratiainnovaatioiden harkinnanvarainen käyttö voi herättää kysymyksiä taustalla vaikuttavista todellisista tarkoitusperistä – halutaanko todella selvittää kansalaisten näkemyksiä vai kenties esimerkiksi pönkittää omaa asemaa?
Mikäli uusilla osallistumismuodoilla halutaan parantaa demokratian toimintaa ja ongelmanratkaisukykyä, ne tulisikin integroida osaksi demokraattista päätöksentekoprosessia. Näin ne muokkaisivat kansalaisten ja päätöksentekijöiden käsityksiä ja odotuksia siitä, miten demokraattinen järjestelmä toimii.
Esimerkiksi kansalaiskeskusteluja tulisi järjestää säännöllisesti tietyntyyppisissä, kauaskantoisissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä, jotka koskevat esimerkiksi perustuslain muutoksia tai ilmastopolitiikan valmistelua. Lisäksi kansanäänestysten ja vaalien yhteydessä kansalaiskeskusteluista olisi hyötyä, koska ne tarjoavat kansalaisille puntaroituja näkökulmia oman äänestyspäätöksen tueksi.
Toinen kysymys koskee kansalaiskeskustelujen kytkeytymistä edustukselliseen päätöksentekoon.
Kansalaisosallistuminen edesauttaa parlamentaarista keskustelua ja harkintaa etenkin, jos keskusteluun osallistuvien kansalaisten ja kansanedustajien välille pystytään synnyttämään vuorovaikutusta. Tämä onnistuu siten, että kansalaiskeskustelujen osallistujat voisivat esitellä keskusteluissa syntyneitä näkökantoja suoraan edustajille ja antaa palautetta päätöksenteon eri vaiheissa.
Yksi varteenotettava malli on, että kansanedustajat itse osallistuvat suoraan kansalaiskeskusteluun. Näin toimittiin esimerkiksi Irlannin perustuslakikonventissa (2012–2014), johon osallistui 66 satunnaisesti valittua kansalaista ja 33 eri puolueita edustavaa kansalaista.
Uudet osallistumismuodot ja erityisesti puntaroivat kansalaiskeskustelut voivat edesauttaa monipuolista yhteiskunnallista keskustelua ilman lukkiutumista puoluepoliittisiin poteroihin. Uusilla osallistumismuodoilla voisi parhaimmillaan olla merkittävä rooli suurten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemisessa.
Kokeiluista tulee siirtyä pohtimaan, miten kansalaisosallistumisesta voisi tulla kiinteä osa demokratian käyttöliittymää. Se edellyttää kuitenkin poliitikoilta uudenlaista tapaa ajatella omaa valta-asemaansa ja rooliaan päätöksentekijöinä.
Tämän sisällön mahdollistaa Turun yliopisto.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.
Tämä artikkeli on julkaistu Creative Commons CC BY-ND 4.0 -lisenssillä.
Keskustelu
Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.