Energian sisämarkkinoiden luominen on vaativa hanke 

BRYSSEL. Enrico Letta ehdotti huhtikuussa julkaistussa raportissaan, että energia sisällytettäisiin yhdeksi uudeksi osaksi EU:n sisämarkkinoita rahoituksen, telekommunikaation ja puolustusteollisuuden ohella. Tämä olisi merkittävä muutos nykytilanteeseen, jossa energiamarkkinat ovat hajanaiset ja jäsenvaltiot hallinnoivat niitä omista lähtökohdistaan. Uudistus edistäisi yhdenmukaista sääntelyä ja teknisiä standardeja, parantaisi energian saatavuutta, EU:n kilpailukykyä sekä edistäisi EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamista. VAPAA LUKUOIKEUS.

Mika Horelli
Energian sisämarkkinoiden luonti EU-maihin vaatii merkittävän infrastruktuurin päivityksen. Kuva: David Brown / Pexels
Blogi

Mika Horelli

Brysselin kirjeenvaihtaja

EU:n jäsenmaat hallinnoivat suurinta osaa energiasektorista itsenäisesti, mikä on johtanut markkinoiden pirstoutumiseen. Energian siirrossa ja tuotannossa eri maissa on eroja, mitkä estävät energian tehokasta liikkumista ja resurssien jakamista. Tämä on nostanut energiakustannuksia ja vähentänyt kilpailukykyä, varsinkin kriisiaikoina. Tämä nähtiin hyvin konkreettisesti vuonna 2022 Venäjän aloitettua hyökkäyssotansa Ukrainaan. 

Sisämarkkinoita puoltaa myös se, että energian toimitusvarmuus on ongelmallista, jos yksittäiset jäsenvaltiot ovat riippuvaisia rajatuista energianlähteistä tai toimitusketjuista.

Yhtenäiset markkinat vakauttaisivat energian hintoja koko unionin alueella ja vähentäisivät riippuvuutta Venäjän tapaisista yksittäisistä toimittajista. Tämä auttaisi myös energian toimitusvarmuudessa, kun jäsenvaltiot voisivat hyötyä toistensa energiavarannoista ja tuotannosta.

EU pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2050 mennessä. Sisämarkkinoihin kuuluva energia-ala tehostaisi puhtaan energian jakelua, ja integroitujen markkinoiden ansiosta tuuli- ja aurinkoenergian tapaisilla uusiutuvilla teknologioilla tuotettu energia voisi liikkua vapaammin maasta toiseen. 

Samalla EU:n energiasisämarkkinat helpottaisivat investointeja ja tarjoaisivat nykyistä laajemmat markkinat uusille energiaratkaisuille. Tämä lisäisi uusiutuvan energian kapasiteetin rakentamista ja vähentäisi fossiilisten polttoaineiden käyttöä. 

Energian sisämarkkinat edellyttävät uutta teknologiaa

Energiasisämarkkinoiden luominen on suuri teknologinen haaste. Euroopan sähköverkkojen välisten siirtoyhteyksien lisääminen ja modernisointi on keskeistä, jotta sähköä voidaan siirtää sujuvasti maiden välillä. Tämä tarkoittaa olemassa olevien siirtoyhteyksien parantamista ja uusien siirtoverkkojen rakentamista erityisesti alueilla, joilla on pullonkauloja. Vahvemmat yhteydet auttavat tasapainottamaan kysyntää ja tarjontaa eri jäsenmaiden välillä ja parantavat energian saatavuutta kaikkialla Euroopassa.

Energian kysynnän ja tarjonnan tasapainottaminen suurilla alueilla edellyttää lisäksi tarkkaa datan analysointia ja ennustemalleja, jotka optimoivat energiajärjestelmiä. EU:n laajuisten energiamarkkinoiden integrointi vaatii älykkäiden verkkojen (smart grids) käyttöönottoa, mikä mahdollistaa energian tehokkaan siirron ja hallinnan yli rajojen. Tällaiset verkot pystyisivät reaaliajassa optimoimaan energian kysyntää ja tarjontaa sekä vähentämään energiahävikkiä. 

Integroitu energiamarkkina edellyttää myös laajamittaisten energian varastointiteknologioiden, kuten akkuvarastojen ja muun muassa pumppuvoimaloiden rakentamista. Ne mahdollistavat uusiutuvan energian tehokkaamman käytön ja energiavarantojen hyödyntämisen kysyntähuipuissa. Listalla on myös vihreän vedyn tuotannon ja käytön kasvattaminen osana integroitua energiamarkkinaa, koska se tarjoaa sekä keinon varastoida uusiutuvaa energiaa että teknologian siirtää sitä pitkiä matkoja.

Pelkkä teknologian päivittäminen ei tietenkään riitä. Energian sisämarkkinoiden luominen edellyttää myös sääntelyn yhdenmukaistamista, jotta energiakauppa eri maiden välillä olisi helpompaa. Tällä hetkellä eri jäsenmailla on erilaisia sääntelykäytäntöjä, mikä vaikeuttaa rajat ylittävää kauppaa ja markkinoiden yhdentymistä. 

Lisäksi on hyvä muistaa, että sitä mukaa kun sähköinfrastruktuuri tulee yhä riippuvaisemmaksi digitaalisista ratkaisuista, myös kyberturvallisuuden merkitys kasvaa. Energiainfran häiritseminen on kuulunut autokratioiden ja dikatuurien toimintapoihin vuosikymmenet. Niillä on helppo saada aikaan kaaosta niin saatavuuskatkojen kuin hintaheilahtelujen kautta. Mitä pidemmälle sähköverkot ja muut energianhallintajärjestelmät digitalisoituvat, sitä tärkeämpää on suojata ne kyberuhkia vastaan. Vaikka se maksaa, tämä on erityisesti korostunut nykyisenä hybridisodankäynnin aikakautena.

Investointitarpeet

Letta ei esittänyt raportissaan tarkkoja lukuja Euroopan laajuisen sähköverkon päivittämiseen tarvittavista investoinneista, ja toisistaan poikkeavia arvioita on julkaistu useita. Se kuitenkin on selvää, että rahoitustarpeita on paljon. EU:n komission mukaan EU:n sähköverkkojen päivittämiseen ja laajentamiseen tarvittaisiin ainakin noin 584 miljardia euroa vuoteen 2030 mennessä. Lisäksi joidenkin ennusteiden mukaan investointitarve voi sen jälkeenkin olla noin 85 miljardia euroa vuodessa​.

Älykkäiden sähköverkkojen lisäksi panostukset energian varastointiratkaisuihin ja uusiutuviin energianlähteisiin tulevat olemaan keskeisiä investointikohteita. Lisäksi uusien teknologioiden, kuten vihreän vedyn ja energian varastointiratkaisujen kehittäminen vaatii merkittäviä tutkimus- ja kehityspanostuksia sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.

Sisämarkkinoiden odotettavissa olevat vaikutukset energian hintaan

Letan ehdotus todennäköisesti laskisi sähkön hintaa pitkällä aikavälillä, kun energiamarkkinat integroituvat ja uusiutuvien energialähteiden käyttö lisääntyy. Lyhyellä aikavälillä siirtymä voi kuitenkin aiheuttaa hintojen nousua infrastruktuuriin ja teknologiaan tehtävien investointien vuoksi. Nämä investoinnit tulisi nähdä kuitenkin pidemmän aikavälin säästöinä, kun energian tuotanto ja jakelu tehostuvat.

Pitkän aikavälin hyötyihin kuuluisivat vakaammat hinnat, pienempi riippuvuus fossiilisista polttoaineista ja parempi energian toimitusvarmuus.

Energian vapauttaminen EU:n sisämarkkinoille lisäisi kilpailua, mikä todennäköisesti osaltaan painaisi hintoja alaspäin. Lisääntynyt kilpailu voisi myös tuoda kuluttajille ja yrityksille parempia vaihtoehtoja energiantoimittajien välillä, mikä saattaisi omalta osaltaan laskea kustannuksia ja parantaa palveluiden laatua.

Lisäksi integroitu energiamarkkina helpottaisi uusiutuvan energian, kuten aurinko- ja tuulivoiman, hyödyntämistä. Uusiutuvat energialähteet ovat usein halvempia pitkällä aikavälillä kuin fossiiliset polttoaineet. Paremmat mahdollisuudet siirtää energiaa yli rajojen ja optimoida uusiutuvan energian käyttöä voisivat laskea kustannuksia edelleen. 

Samaan aikaan fossiilisilla polttoaineilla tuotetun energian hinta nousee, koska EU:n politiikka ja sääntely painottavat vähähiilistä energiantuotantoa. Tämä nopeuttaa siirtymää kohti uusiutuvaa energiaa.

Siirtymäkaudella tarvitaan tukea

Siirtymä sisämarkkinamalliin saattaa väliaikaisesti nostaa energian hintaa, erityisesti niissä maissa, jotka ovat vahvasti riippuvaisia fossiilisista polttoaineista tai jotka ovat jääneet jälkeen uusiutuvan energian kehityksessä. Tämä tulee aiheuttamaan taloudellisia taakanjako-ongelmia ja vaatii EU:lta investointeja ja tukia köyhimmille alueille. 

Käytännössä tämä tarkoittaisi suoraa tukea heikommassa asemassa oleville kotitalouksille ja yrityksille, jotka kärsivät eniten energiahintojen noususta. Tämä voisi sisältää esimerkiksi energian hinnan kompensointeja tai energialaskujen tukiohjelmia köyhimmille alueille ja kotitalouksille. EU on jo aikaisemmin perustanut oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (Just Transition Fund), jonka tavoitteena on tukea niitä alueita ja yhteisöjä, jotka kohtaavat suurimmat haasteet energiasiirtymässä. Rahaston laajentaminen ja resurssien kohdentaminen tehokkaammin voisivat olla keskeisiä keinoja tasoittaa alueellisia energiakustannusten kantokykyeroja Euroopassa.

 

Tämän sisällön mahdollistaa Energiateollisuus ry.
Journalistinen päätösvalta on MustReadin toimituksella.

Piditkö artikkelista?

Rekisteröidy ja kokeile MustReadia 14 päivää maksutta

Keskustelu

Tätä juttua ei ole vielä kommentoitu.

Jätä kommentti