Kapitalismi on kovemman kritiikin kohteena kuin koskaan minun elinaikanani. Ainakin muistoissani nuoruuteni 1990-luku oli iloisen kapitalismia koskevan konsensuksen aikaa. Kaikki olivat tuolloin yhtä mieltä siitä, että kapitalismin vaurautta luova voima yhdistettynä demokraattiseen hyvinvointivaltioon oli voittava yhdistelmä. Se oli lopullinen vastaus kysymykseen oikeasta yhteiskuntajärjestelmästä.
Saattaa toki olla, että vietin nuoruudessani liikaa aikaa Economistin parissa sosiaalisen elämäni rajoittuneisuuden vuoksi. Ehkä kapitalismista ei tuolloinkaan vallinnut aivan niin selkeä yksimielisyys kuin muistelen.
Vaikka muutos ei olisikaan ollut yhtä dramaattinen kuin minusta tuntuu, se on kuitenkin ollut merkittävä. Ilmastonmuutos, populismi, finanssikriisi, eriarvoisuus, verokeinottelu ja internet-jättien monopolivoima ovat tehneet selvää 1990-luvun kapitalismimyönteisestä konsensuksesta. Vasemmistopiireissä vaihtoehtoisista talousjärjestelmistä puhumisesta on jo tullut taas ainakin lähestulkoon salonkikelpoista.
Kapitalismin kriisistä ja uudistamistarpeesta eivät kuitenkaan puhu vain vasemmistoradikaalit, vaan myös sellaiset kapitalismin jättiläiset kuin Financial Times ja JP Morgan. Kapitalismi on siis puolustuskannalla.
Aiomme MustReadissa osallistua tänä vuonna kapitalismikeskusteluun myös aivan uudella tavalla. Järjestämme yhdessä arvovaltaisten yhteistyökumppanien kanssa elokuussa merkittävän yhteiskunnallisen tapahtuman, jossa aiheena on kapitalismin uudistaminen. Tapahtumasta voit lukea lisää täällä.
Keskustelun avaamiseksi vastaan tässä kirjoituksessa viiteen kapitalismia koskevaan kysymykseen. Kysymykset ovat peräisin MustReadin toimituksellisesta prosessista, jonka yksityiskohtia en luonnollisesti voi paljastaa.
En väitä lähestyväni aihetta mitenkään puolueettomasti. Uskollisimmat MustReadin lukijoista ovat kenties saattaneet havaita, että olen itse kapitalismin suhteellisen vankkumaton kannattaja. Vastaukseni toimituksen esittämiin kysymyksiin heijastavat tietenkin tätä suhtautumistani. Aitona pyrkimyksenäni on kuitenkin avata keskustelua, ei tarjota omia lopullisia vastauksiani.
1 Mistä viime aikaisessa kapitalismikeskustelussa on kysymys?
Yleisellä tasolla kapitalismikritiikissä on kysymys siitä, että nykymuotoinen kapitalismi nähdään vähintäänkin esteeksi ihmiskunnan suurimpien ongelmien ratkaisemiselle tai sitten sitä pidetään jopa ongelmien perimmäisenä syynä.
Tästä yleisestä teemasta on sitten erilaisia muunnelmia.
Ilmastonmuutos on näistä varmaan kaikkein keskeisin. Keskustelua käydään siitä, miten kapitalismia pitäisi uudistaa, jotta ilmastonmuutos saataisiin pysäytettyä, tai jopa siitä vaatiiko ilmastonmuutoksen pysäyttäminen siirtymistä kapitalismista johonkin toisenlaiseen talousjärjestelmään.
Eriarvoisuus ja köyhyys muodostavat toisen merkittävän kapitalismin kritiikin osa-alueen. Kriitikot näkevät kapitalismin yhtäältä aiheuttavan yhä pahenevaa eriarvoisuutta kehittyneiden maiden sisällä ja toisaalta tuominneen miljardit ihmiset kehittyvissä maissa pysyvään köyhyyteen.
Finanssikapitalismi ja siihen liittyvä taloudellinen epävakaus ovat finanssikriisin jälkeen olleet yksi kovimman kritiikin kohteista. Monet katsovat, että kriisin aiheutti pankkiirien ahneus yhdistettynä liian löyhään sääntelyyn. Rahoitusmarkkinoiden tiukempi poliittinen kontrolli on yksi kapitalismikriitikoiden keskeisistä vaatimuksista.
Yritysten yhteiskunnallinen tehtävä on sekin yksi kapitalismikeskustelun aiheista. Yleinen vaatimus on, että yritysten pitäisi tavoitella laajaa yhteiskunnallista hyvinvointia pelkästään omistajien voittojen asemesta. Osa kapitalisteista itsestään on yhtynyt tähän vaatimukseen, hyvänä esimerkkinä JP Morganin toimitusjohtaja, miljardööri Jamie Dimon.
Aiheeseen liittyy läheisesti myös kysymys suurten yritysten verovälttelystä, samoin kuin huolet internet-jättiläisten, kuten Googlen ja Amazonin monopolivoimasta.
Kansainvälisesti kapitalismikritiikki voidaan nähdä osittain myös vastareaktiona erityisesti Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa viime vuosikymmeninä harjoitetulle politiikalle. Kriitikkojen mukaan tämä politiikka on suosinut rikkaita, johtanut finanssikapitalismin riistäytymiseen hallinnasta ja yleisesti vähentänyt demokraattisen politiikan vaikutusvaltaa taloudessa.
Kiistat globalisaatiosta tai laajemmin pääomien, tavaroiden ja ihmisten vapaasta liikkuvuudesta ovat kapitalismikeskustelun ytimessä. Nykyinen, sääntöihin perustuva vapaakauppajärjestelmä on monenlaisen kritiikin kohteena. Suomen kaltaisen pienen maan kannalta sääntöihin perustuvan maailmantalouden säilyminen on tietysti aivan olennainen kysymys.
Kapitalismin kriitikoista monet kuuluvat poliittiseen vasemmistoon, mutta oikeistolainen kapitalismin vastustus on myös merkittävä ilmiö. Se kuuluu olennaisena osana ympäri maailmaa nousussa olevien oikeistopopulististen liikkeiden ohjelmaan.
Painotukset ovat toki erilaisia kuin vasemmistolaisessa kapitalismikritiikissä, ilmastonmuutoksen sijasta oikeistopopulistit korostavat esimerkiksi tarvetta palauttaa talous kansalliseen kontrolliin, ja tietenkin rajoittaa ihmisten vapaata liikkuvuutta. Tyypillistä on myös maailmankaupan näkeminen kaikkia rikastuttavan yhteistoiminnan sijasta valta- ja resurssikilpailuna, jossa jokainen on joko voittaja tai häviäjä. Erityisesti uhkana nähdään tietenkin Kiinan kasvava taloudellinen valta.
Oikeistopopulistiseen liikehdintään liittyy myös kysymys siitä, missä määrin kapitalismi on itse asiassa syypää koko ilmiöön. Monet kapitalismin kriitikot syyttävät populismista ”uusliberaalin” kapitalisteja suosivan politiikan aiheuttamaa turvattomuutta. Itse en usko tämän olevan tyhjentävä selitys oikeistopopulismiin, vaikka onkin jonkin verran tutkimusnäyttöä siitä, että se on osatekijä. Populismi on kuitenkin ilmiö, jota esiintyy kaikkialla huolimatta suurista eroista sekä talouskehityksessä että harjoitetussa politiikassa.
Kapitalismikeskustelussa puhutaan siis ihmiskunnan tärkeimmistä kysymyksistä. Keskustelu on monimuotoista, värikästä, kiihkeää ja tasoltaan vaihtelevaa.
2 Ketkä ovat keskustelun osapuolet?
Mikä tahansa keskustelijoiden luokittelu tekee väistämättä jonkin verran väkivaltaa todellisuudelle. Kuten sanoin, olen itse vaatimattomalla panoksellani myös yksi keskustelun osallistujista, enkä siis väitä olevani mikään puolueeton arvioija. Asiantuntemukseni on myös kovin puutteellinen ja kehotankin nöyrästi tyytymättömiä lukijoita kääntymään suoraan oikeiden asiantuntijoiden, kuten vaikkapa liberalismin aatehistoriaan perehtyneen Timo Miettisen puoleen.
Ensimmäiseksi tulee mieleen tietysti jakaa keskustelijat kapitalismin kriitikoihin ja puolustajiin. Jo tämä jako on jossakin määrin mielivaltainen. Suurin osa kapitalismin ystävistä suhtautuu kriittisesti joihinkin kapitalismin piirteisiin ja monet kapitalismin kriitikot taas hyväksyvät tiettyjä kapitalismin piirteitä.
Karkea jaottelu kriitikoihin ja puolustajiin on kuitenkin mahdollista tehdä. Jos aloitetaan kapitalismin kriitikoista, kuten jo totesin nämä voidaan jakaa vasemmistolaisiin ja oikeistolaisiin. Oikeistolaisen kapitalismikritiikin poliittisesti vaikutusvaltaisimmat edustajat ovat, kuten sanottua monessa maassa merkittävät oikeistopopulistiset liikkeet.
Ne ovat ideologisesti varsin kirjavia ja kapitalismikritiikin aste ja kohde vaihtelevat, mutta toin jo aiemmin esille joitakin sille tyypillisiä piirteitä. Ääriesimerkkinä tilanteen sekavuudesta voidaan pitää Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia, joka on itse kapitalisti, mutta jonka suhtautumisessa esimerkiksi vapaakauppaan on selkeitä populistien globaalin kapitalismin kritiikin piirteitä.
Muunkinlaista oikeistolaista kapitalismin kritiikkiä on toki olemassa, esimerkiksi uskonnolliseen konservatismiin perustuvaa. Asiantuntemukseni ei riitä arvioimaan tämän merkitystä nykyisessä keskustelussa.
Vasemmistolainen kapitalismikritiikki voidaan ainakin jossakin määrin jaotella radikalismin asteen mukaan. Radikaaleja vasemmistolaisia kapitalismin kriitikoita on uskomaton kirjo, ryhmään kuuluu niin vanhanajan kommunisteja, radikaaleja feministejä, osallisuustalouden kannattajia, radikaaleja ekologisen talouden kannattajia, anarkisteja, degrowth-liikkeen edustajia ja niin edelleen.
Kaikki nämä liikkeet poikkeavat suuresti toisistaan, mutta niitä yhdistää kuitenkin se, etteivät ne eivät pidä kapitalismin uudistamista riittävänä, vaan vaativat sen korvaamista jollakin aivan toisenlaisella järjestelmällä.
Radikaalien mahdollisuus päästä toteuttamaan vallankumouksellisia ajatuksiaan on suhteellisen alhainen. Sosiaalisen median aikakaudella radikaalit pääsevät kuitenkin osallistumaan näkyvästi julkiseen keskusteluun ja sitä kautta vaikuttamaan myös vähemmän radikaaliin valtavirtaiseen ajatteluun.
Vähemmän radikaalia kapitalismin kritiikkiä esiintyy kaikissa valtavirran vasemmistolaisissa liikkeissä. Tällainen kritiikki ei vaadi kapitalismista luopumista, vaan sen liikkumatilan merkittävää rajoittamista esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan tai tasa-arvon edistämisen nimissä.
On usein vaikea vetää rajaa maltillisten kapitalismikriitikkojen ja kriittisten kapitalismin puolustajien välille, kysymys on monesti enemmän painotuksista ja retorisista valinnoista. Ovatko esimerkiksi sosiaalidemokraatit kapitalismikriittisiä vai kriittisesti kapitalismimyönteisiä?
Kenties eron voi nähdä siinä, että maltilliset kapitalismin puolustajat, joihin itse katson lukeutuvani ajattelevat, että julkisen sektorin puuttumista taloudelliseen toimeliaisuuteen pitää aina erikseen perustella. Sen sijaan maltilliset kapitalismikriitikot näkevät, että kapitalismi on välttämätön paha, hyvä renki, jota täytyy kuitenkin koko ajan epäillä ja tarkkailla, ettei se vain karkaisi hallinnasta.
Maltilliset kapitalismin puolustajat hyväksyvät kuitenkin tarpeen rajoittaa kapitalismia monin eri tavoin esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja muiden ulkoisvaikutusten vuoksi. He, tai siis me, näemme demokratian tarpeellisena vastapainona kapitalismille ja kannatamme tulojen uudelleenjakoa ja hyvinvointivaltiota.
Kapitalismin puolustajissa myös omat radikaalinsa, kuten esimerkiksi erilaiset libertaarit ja anarkokapitalistit. Nämä jakautuvat yhtä moniin osakoulukuntiin kuin radikaalit vasemmistolaiset vastinkappaleensa. Radikaalien merkitys on Euroopassa oman näkemykseni mukaan varsin vähäinen. Erona radikaaleihin kapitalismin kriitikoihin on toki se, että myötämielisiä rikkaita rahoittajia on yleensä helpompi löytää.
Yksi keskustelun osapuoli, jota en vielä maininnut ovat tietysti kapitalistit itse. Heidän asenteensa vaihtelevat maltillisista kapitalismin puolustajista radikaalimpiin. Aika kiinnostavaa, joskin kiivasta keskustelua aiheuttanutta tietoa kapitalistien omista asenteista Suomessa antoi viime vuonna ilmestynyt Anu Kantolan ja Hanna Kuuselan kirja Huipputuloiset.
3 Onko kapitalismissa jotain vikaa? Onko kapitalismille vaihtoehtoja?
Oma näkemykseni on, että kapitalismille ei ole olemassa hyvää vaihtoehtoa.
Kapitalismia voi ja täytyy uudistaa. Se tarvitsee vastapainokseen poliittisen demokratian ja vahvan kansalaisyhteiskunnan. Näistä varaumista huolimatta kapitalismi on käytännössä osoittautunut uskomattomaksi vaurautta luovaksi järjestelmäksi. Sekä empiirinen näyttö että teoreettinen ajattelu viittaavat vahvasti siihen, että kapitalismia luonnehtivat hintamekanismi, yksityisomistus ja vapaakauppa ovat korvaamattomia hyvinvoinnin synnyttäjiä.
Kapitalismin vastustajilla on aina sama sama ongelma. He eivät vertaa kapitalismia toisiin toteuttamiskelpoisiin talous- ja yhteiskuntajärjestelmiin, vaan mielikuvituksen tuotetta oleviin ihanneyhteiskuntiin. Sellaisiin verrattuna kannattamani kapitalismin ja demokratian yhdistelmä vaikuttaa tietenkin varsin epätyydyttävältä.
Todellisissa yhteiskunnissa on aina puutteita, vikoja ja ongelmia. Kuten tästäkin jutusta on jo käynyt ilmi, näitä ilmenee myös kapitalismissa runsain mitoin.
Antikapitalistisissa ihanneyhteiskunnissa tällaisia puutteita ei tietysti ole, mutta toisaalta näitä yhteiskuntia ei ole eikä voi olla olemassakaan. Ihanneyhteiskunnat kun vaativat asukkailtaan joko täydellistä hyvyyttä, kaikkitietävyyttä, itsemääräämisoikeudesta luopumista tai yleensä kaikkia näistä.
Siksi ihanneyhteiskuntien tavoittelu on parhaimmillaankin hyödytöntä haaveilua, pahimmillaan se johtaa hirmutekoihin, kun vastahakoisista ja epätäydellisistä ihmisistä yritetään väkisin tehdä utopian kansalaisia.
Ongelmistaan huolimatta kapitalismi on ihan oikeille ihmisille sopiva, käytännössä hyvinvointia luovan kykynsä osoittanut talousjärjestelmä. Kannattaa siis uudistaa sitä ja rakentaa sen pohjalle vallankumousten sijaan.
Yritän valottaa sitä, mitä tarkoitan ottamalla esimerkiksi ilmastonmuutoksen pysäyttämisen.
Kapitalismi ei ratkaise ilmastokysymystä itsestään, vaan poliittisten päätöksentekijöiden on asetettava kapitalisteille oikeanlaiset kannustimet. Käytännössä tämä tarkoittaa hiilidioksidipäästöjen verottamista, mutta myös erilaista suoraa sääntelyä ja tukiaisten muodossa annettuja lahjuksia. Kun kannustimet ovat oikeat, kapitalistit vähentävät päästöjä sieltä, missä vähentäminen on halvinta muun muassa ottamalla käyttöön uudenlaisia tuotantotapoja ja kehittämällä kokonaan uusia, päästöttömiä teknologioita.
Kannustimia muuttamalla, mutta kapitalismi säilyttämällä päästöjä voidaan siis vähentää niin, että vähennyksistä seuraava hyvinvoinnin aleneminen on mahdollisimman vähäistä.
Kapitalismin kriitikkojen vastaus tähän on usein, että ilmastonmuutos vaatii nopeita ja radikaaleja muutoksia, eikä mitenkään voida luottaa siihen, että teknologinen kehitys ratkaisee ongelman. Siksi talousjärjestelmää pitää radikaalisti muuttaa.
Olen samaa mieltä siitä, että nopeaa toimintaa ja merkittäviä uudistuksia tarvitaan. Talousjärjestelmän vaihtaminen, vaikka se olisi mahdollista, mitä se ei ole, olisi kuitenkin huono ratkaisu.
Ilmastonmuutos on nimittäin taloudellisen hyvinvoinnin ikävä sivutuote. Hiilidioksidipäästöt eivät johdu turhien, vaan tärkeiden asioiden kulutuksesta. Nykyisen hyvinvointitason ylläpitäminen nykyisellä tuotantoteknologialla yksinkertaisesti tuottaa nykyisen määrän hiilidioksidipäästöjä.
Mikä tahansa talousjärjestelmä, joka tuottaisi nykyisen hyvinvointitason nykyisellä tuotantoteknologialla, tuottaisi nuo samat päästöt.
Tämä tarkoittaa, että on vain kaksi keinoa vähentää päästöjä, joko alentaa elintasoa tai siirtyä nykyisestä tuotantoteknologiasta päästöttömään. Talousjärjestelmän vaihtaminen ei siis auta, ellei se joko köyhdytä ihmiskuntaa tai sitten nopeuta teknologista muutosta.
Köyhdyttäminen on huono ratkaisu. Sen inhimilliset seuraukset olisivat kammottavia, koska päästöjen vähentäminen lähelle nollaa pelkästään köyhdyttämällä edellyttäisi elintason romauttamista. Yritys siirtyä antikapitalistiseen ihanneyhteiskuntaan saattaisi toki hyvinkin johtaa juuri tähän, mutta sitä on vaikea pitää toivottavana.
Teknologinen muutos on siis ainoa siedettävä tapa vähentää päästöjä. On kuitenkin mahdotonta uskoa, että jokin toinen talousjärjestelmä nopeuttaisi muutosta kapitalismiin verrattuna. Kapitalismia luonnehtii historiallisesti nimenomaan kyky nopeaan teknologiseen muutokseen.
Toisin sanoen paras mahdollisuus torjua ilmastonmuutos on säilyttää kapitalismi, mutta muuttaa kapitalistien kannustimia lainsäädännöllä.
Kapitalismi on nyt paras ratkaisu, mutta en toki väitä, että se olisi ikuinen. On mahdotonta ennustaa millaiseksi yhteiskunta tulevaisuudessa muuttuu. Kenties tulevat sukupolvet elävät aivan toisenlaisessa, nykykapitalismia paljon paremmassa talousjärjestelmässä.
Tie sinne ei kuitenkaan kulje vallankumouksellisen talousjärjestelmän mullistuksen, vaan yhteiskunnan vähittäisen kehityksen kautta.
Parhaat edellytykset myönteiselle kehitykselle antaa avoin yhteiskunta ja talousjärjestelmä, jossa ihmisillä on tilaa kokeilla ja keksiä uutta. Liberaalin demokratian ja markkinatalouden yhdistelmä on tässä suhteessa olemassaolevista yhteiskuntamalleista selvästi paras.
4 Onko keskustelu johtamassa johonkin muutokseen?
En uskalla lähteä ennustamaan tulevaisuutta. Siksi teen poliitikkomaisen tempun ja vastaan esitetyn kysymyksen sijasta kysymykseen, johon osaan vastata. Kysyn siis itseltäni, millaisiin myönteisiin ja millaisiin kielteisiiin muutoksiin keskustelu voi johtaa.
Myönteiset kehityssuunnat on aika helppo nähdä. Jos hyvin käy, keskustelu johtaa sellaisiin uudistuksiin, joilla kriitikoiden huolet saadaan ainakin jotenkin tyydyttävästi ratkaistua.
Ilmastonmuutos torjutaan pakottamalla, verottamalla ja lahjomalla kapitalistit tekemään vähähiiliseen talouteen siirtymiseen tarvittavat investoinnit ja teknologiset muutokset.
Kapitalismi valjastetaan köyhyyden vastaiseen taisteluun ja kaikki pääsevät osallisiksi kapitalismin tuottaman talouskasvun hedelmistä. En tarkoita tällä mitään ihanneyhteiskuntaa vaan sitä, että maailman köyhät pääsevät osallisiksi vapaakaupan ja globaalin kapitalismin hyvinvointia tuottavasta vaikutuksesta.
Rahoitusmarkkinoiden sääntelyä, kansainvälistä veroyhteistyötä ja kilpailupolitiikkaa parannetaan, mutta samalla tavaroiden, pääoman, ajatusten ja ihmisten liikkumisvapaus turvataan.
Keskustelu voi kuitenkin johtaa myös kielteisiin kehityssuuntiin. Huonoin, joskin aika epätodennäköinen vaihtoehto olisi, että kapitalismia yritettäisiin korvata laajamittaisesti jollakin ”demokraattisella” talousjärjestelmällä eli käytännössä jonkinlaisella sosialismilla. Tällainen yritys johtaisi väistämättä köyhyyteen ja kurjuuteen.
Lievempi, mutta silti kielteinen muunnelma on siirtyminen entistä valtiokeskeisempään talousjärjestelmään esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjunnan varjolla.
Ehkä akuutein uhka erityisesti Suomelle on kuitenkin siirtyminen vapaakaupasta uuteen protektionismin aikakauteen. Tämä on minusta aidosti huolestuttava mahdollisuus.
5 Miten tämä liittyy meihin Suomessa?
Ilmastonmuutos on maailmanlaajuinen ongelma ja siltä osin keskustelu kapitalismin tulevaisuudesta on tietenkin äärimmäisen ajankohtainen myös Suomessa.
Finanssikapitalismiin liittyvä epävarmuus, globalisaation ongelmat ja sääntöperusteisen maailman talousjärjestelmän tulevaisuus ovat nekin Suomen kannalta elintärkeitä keskustelunaiheita. Suomen kaltaisen pienen talouden kannalta selkeisiin sääntöihin perustuva vapaakauppa on elinehto.
Ilmastonmuutosta ja näitä muita tärkeitä asioita yhdistää kuitenkin valitettavasti myös se, että Suomen mahdollisuus vaikuttaa muutokseen on hyvin rajallinen.
Suomen on toki muutettava omakin taloutensa vähähiiliseksi ja se voi yrittää vaikuttaa EU:n ja kansainvälisten järjestöjen kautta. Viime kädessä Suomen on kuitenkin sopeuduttava muutokseen, johon se voi vaikuttaa vain rajallisesti. Tämä on hyvä ottaa huomioon, kun kapitalismin tulevaisuudesta keskustellaan pienessä Suomessa.
Monelta osin kansainvälinen kapitalismikeskustelu koskee siis suoraan myös Suomea. Osassa keskustelua on kuitenkin tuontitavaran maku. Eriarvoisuus Suomessa ei esimerkiksi viime vuosina ole lisääntynyt merkittävästi.
Yksityiskohdista ja mittaustavoista voidaan kiistellä ja kiistelläänkin. Kehitys on joka tapauksessa ollut Suomessa aivan toisenlaista kuin Yhdysvalloissa tai Britanniassa. Verotus ja tulonsiirrot tasaavat hyvinvointia Suomessa kansainvälisesti verraten varsin voimakkaasti.
Uskallan siis sanoa, että eriarvoisuuden kasvu ei Suomessa ole tällä hetkellä ensimmäisen kertaluokan ongelma. Hyvinvointivaltio elää vahvana Suomessa ja tasoittaa kapitalismin tuottamaa tulonjakoa tehokkaasti. Maailmalla Suomi on kapitalismin kriitikoille tulontasauksen mallimaa.
Ihmettelenkin siis jonkin verran sitä kiihkeyttä, jolla eriarvoisuuskeskustelua Suomessa käydään. Se lienee seurausta englanninkielisen maailman kulttuurisesta hegemoniasta. Paitsi että kuuntelemme katsomme amerikkalaisia televisiosarjoja ja kuuntelemme amerikkalaista musiikkia, olemme tuomittuja käymään amerikkalaista yhteiskunnallista keskustelua.
Ongelmia voi toki olla tulossa, esimerkiksi hyvien työpaikkojen katoaminen samoin kuin väistämättömän alueellisen eriytymisen inhimilliset kustannukset huolestuttavat minua. Suomalainen hyvinvointivaltio vaimentaa kuitenkin näidenkin vaikutusta.
Keskustelu kapitalismin tulevaisuudesta koskee siis vahvasti myös Suomea. Toivoisin kuitenkin, että keskustelu heijastaisi enemmän Suomen erityispiirteitä. Eriarvoisuus ei ole Suomen suurin ongelma, eikä myöskään liiallinen markkinatalous. On itse asiassa täysin mahdollista, että Yhdysvalloissa tarvitaan lisää sosiaalidemokratiaa, mutta Suomessa vähemmän.
Kenties tietty nöyryys olisi suomalaisessa keskustelussa myös paikallaan. Kapitalismin tulevaisuudesta ei viime kädessä päätetä täällä. Suurten periaatteellisten kysymysten lisäksi olisi siksi hyvä pohtia sitä, miten sopeudutaan mahdollisesti ikäviin muutoksiin, joihin emme voi vaikuttaa.
Liian nöyrä ei kuitenkaan pidä olla. Suomella on myös kokoaan enemmän annettavaa keskusteluun kapitalismista. Suomi on monella tavalla menestystarina, joka osoittaa, että toimiva markkinatalous ja laaja hyvinvointivaltio voivat toimia yhdessä. Toisaalta Suomessa tunnetaan myös näiden kahden yhdistämiseen liittyvät vaikeudet poikkeuksellisen hyvin.
Kenties kapitalismin ja sen rajojen kanssa tuskaileva maailma voisi hyötyä tästä suomalaisesta kokemuksesta.
Lue lisää:
Keskustelu
Ainakin yksi ongelma on kilpailuretoriikan tuominen valtiotasolle. Valtio ei ole yritys.
Lisähaasteena on sitten vielä se, että näitä kahta on lähes mahdoton määritellä tarkasti, ja rajanveto siitä mikä kaikki lasketaan monopolistiseksi toiminnaksi ja mitä kaikkia ulkoisvaikutuksia voidaan tai halutaan huomioida on väkisinkin hankalaa ja vaatii jonkinlaisen poliittisen prosessin--jota taas voi yrittää manipuloida käyttämällä monopolistisella toiminnalla tai ulkoisvaikutuksia hyväksikäyttämällä saatuja ansiottomia voittoja.